Eräs mielenkiintoinen yhteiskuntatieteellinen kysymys on, missä määrin ihmisten elämä on ulkoisten pakkojen sanelemaa ja missä määrin ihmiset luovat oman elämänsä edellytykset. Tutkijat ovat perinteisesti keskittyneet ensimmäiseen. Samalla on kuitenkin ilmeistä, että ihmisten omilla valinnoilla on merkitystä.
Rakenteet lisäävät esimerkiksi itsemurhan tekemisen tai hampaiden pesemisen todennäköisyyttä eräissä ryhmissä enemmän kuin toisissa, mutta viime kädessä ihminen itse päättää päiviensä päättämisestä tai hampaiden pesemisestä.
Anita Janssonin kirja Katiskassa nostaa esiin tämän jännitteen. Se on moniselitteinen ja –polvinen kuvaus pohojalaisen Mirvan (puhuttelunimeltään Mirkun) pyrkimyksestä ottaa oma elämä haltuun irrottautumalla sitä rajoittavista tekijöistä. Keskeinen rajoittava tekijä on hänen oma isänsä, ja irrottautumisen väline on isän murhaaminen – tai ainakin sen yrittäminen. Sen ohella hän yrittää saada omaan elämäänsä mieltä. Tässäkin auttaa murha.
Mirkulla on monta syytä isänsä murhaamiseen. Mies on kylmä, katkera ja kaunainen. Hän alistaa puolisoansa ja on tuhonnut omilla teoillaan oman lapsensa mahdollisuuksia. Hänen mieltään painavat ikivanhat tapahtumat, joilla hän syyllistää puolisoaan. Henkisen pahoinpitelyn syyksi kelpaa esimerkiksi viisikymmentä vuotta sitten vaimon veljelle lainattu polkupyörä, jonka rengas oli lainassa puhjennut.
Naimisiin vanhemmat ovat päätyneet, koska nainen tuli raskaaksi eikä vaihtoehtoa ollut. Siihen loppui äidin oma elämä. Hyvää päivää ei ole ollut – ei ainakaan Mirkun mielestä:
”Kohtapuoliin kuusikymmentä vuotta äiti on huoltanut ja passannut isää, vuosikymmeniä hän raatoi maatalon emäntänä saamatta markkaakaan omaa rahaa ja hoiti lapset ilman apua tai edes mitään tukea, ja mitä hän on koskaan saanut vastineeksi? Halveksuntaa, ivaa ja haukkumista.” (s. 32).
Mirkun mielestä hänen äitinsä olisi pitänyt lähteä suhteesta, ottaa oma elämä käsiinsä, mutta äidillä ei ollut vaihtoehtoja: lapset, ei koulutusta, ei rahaa. Siispä hän on miehensä armoilla. Ainoa armahdus on isän pikainen kuolema, ja tämän Mirkku aikoo tehdä.
Hän yrittää sekä hukuttaa että myrkyttää isänsä, mutta huonolla menestyksellä. Ennen kuin hän onnistuu, isä kuolee syöpään. Vasta isänsä kuoleman lähestyessä hän yrittää ymmärtää isäänsä ja tiedostaa tämän elämään liittyvän ”yksinäisyyden ja kylmyyden”, joka tuotti ”seitsemän tunnevammaista lasta”. Isän elämä loppuu yksin, kun alennusmyynnit vetävät lapsia puoleensa.
Mirkku on valinnut itselleen isänsä kaltaisia miehiä, milloin on niin pitkälle päässyt, että on alkanut asialle jotakin tehdä. Sopivaa ei kuitenkaan tahdo löytyä. Väliin miehellä oli liian iso penis, väliin liian pieni, ja muutenkin yhteensopivuuden kanssa on vähän niin ja näin.
Kun sitten mies löytyy – sattumoisin koulun rehtori - hän osoittautuu alkuaikojen ihanuuden jälkeen naisia alistavaksi perverssiksi, jonka iloihin kuuluu vaimon istuttaminen pakastimessa ja vaimon haukkuminen moukaksi, juntiksi, lutkaksi, huoraksi ja tyhmäksi. Hän on myös mustasukkainen, joka pienenkin epäilyksen jälkeen "ensin ivaa, sitten syyttää, lopulta raivoaa varmana epäilyksistään, ja minä surkeana piipitän syyttömyyttäni, viattomuuttani ja vannon uskollisuutta."
Mies määrittää perheen elämän. Sitten hänelle sattuu vahinko ja hän kuolee autotallissa häkämyrkytykseen. Kuolemansa jälkeen hän osoittautuu vielä pahemman luokan valehtelijaksi.
Missä määrin Mirkku on vahingon takana, jää lukijalle epäselväksi. Mirkku olisi siihen kuitenkin kyennyt, sillä isänsä ja miehensä murhaamisen ohella hän myös suunnittelee entisen miesystävänsä murhan. Tekeekö hän sen todella, jätetään myös avoimeksi, sillä kirjassa on asiasta kaksi erilaista versiota.
Lukijaa pohdituttaa, kuinka paljon perheolot selittävät Mirkun käytöstä. Kaikki lapset oireilevat omalla tavallaan. Kuitenkin perheen muihin lapsiin verrattuna hän on monella tapaa heikommassa hapessa. Muut sisarukset ovat tekemisissä toistensa kanssa, mutta Mirkku ei juurikaan lapsuuden jälkeen. Pitkään naimattomana ja lapsettomana hän on jäänyt sukuyhteyksistä sivuun. Hänen elämänsä jää elämättä.
Kuitenkin ehkä jonkinlaisena kevennyksenä synkkään tarinaan tulee kirjan lopussa myönteisiä sointuja, kun Mirkun äiti alkaa kukoistaa miehensä kuoleman jälkeen. Myös Mirkku alkaa päästä jaloilleen.
Kaikkiaan kirja on hajanainen ja juoneltaan vähän niin ja näin. Se on toki monella tavalla ajatuksia herättävä. Lisäksi pohojammaan murteella kirjoitetut dialogit kuulostavat tutulta. Hän kulkee Pohjois-Pohjanmaalla Kalajoen ja Haapaveden tienoilla sekä siitä pohjoiseen.
Kirja olisi kuitenkin kaivannut kustannustoimittajan ohjausta ja tarinan eri lankojen yhteen kietomista. Mirkun murhahakuisuus tuntuu yliampuvalta, ja kirjaan on jäänyt myös epäloogisuuksia. Hän esimerkiksi työntää vanhempansa ovesta ulos, mutta seuraavassa kappaleessa ”käytävältä kantautuvat isän ja äidin himokkaat haukahdukset ja nussimisen lätinä”. Yksinäisyyskirjana se kuitenkin puoltaa paikkansa kertomalla elämättömän elämän yksinäisyydestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti