Hylätyn ja hyväksikäytetyn yksinäisyys

Nyt bloggaan kirjasta, jonka olen lukenut jo kauan sitten, mutta jonka ahmaisin uudestaan, koska halusin nostaa kirjan tähän y-blogiin. Kyseessä ei ole mikään Finlandia-palkittu klassikko tai edes kulttimainetta kerännyt teos, vaan naisten perushömppää astetta karheammalla tarinankertojan äänellä.

Halt! Stoj! Tämä bloggaus sisältää juonipaljastuksia!

Hilkka Ravilon Älä itke äitini etenee kuin C-luokan Hollywood-elokuva. Värikkäissä käänteissään, radikaaleissa ratkaisuissaan ja epäuskottavissa sattumissaan se saa tarinoita rakastavan lukijan koukutetuksi.

Ja minähän rakastan hyviä tarinoita.

Annan anteeksi melkein mitä vain, että tarina jatkuu, sivu kääntyy ja palapeli alkaa hahmottua. Annan anteeksi kielelliset kömpelyydet, ilmaisulliset latteudet ja jopa feministiset, lukijan sivistämiseksi osoitetut paatokset. Ravilo on Hämeen-Anttilan äijäversio. Kummankin kirjoissa mennään tarina edellä - tyyliseikat sikseen.

Puumankaataja Lauri

Älä itke äitini kertoo 1970-luvulla syntyneestä Lauri Kivipöydästä, jonka hc-lapsuus kului sijaisperheissä, laitoksissa ja nuorisovankilassa. Vanhemmistaan hänellä ei ollut muistikuvaa tai myöhempääkään tietoa, jopa hänen oikea syntymäaikansakin puuttui Väestörekisterikeskuksesta.

Sijaisperheet hylkäsivät pojan vuoronperään. Aikuiselämässä sama jatkui naisystävien taholta. Välllä Lauri muistelee lapsuuttaan, josta ei löydy ensimmäistäkään hyvää nostoa. Ei ystävää, kuuntelijaa, tukijaa.

Mutta jotakin on piilossa pinnan alla: tuoksuja, tietoja, taitoja...

Jossakin vaiheessa Lauri tajuaa viehättyvänsä itseään huomattavasti vanhemmista naisista, etenkin heistä, jotka pystyvät ylläpitämään häntä taloudellisesti: tarjoamaan pesäkolon ja pesäkoloaan, suojan ja hetkellisen merkityksen nuorena orina, puumankaatajana.

Lööppimäisesti esitettynä voin todeta, että kirja tihkuu seksiä, mutta sitä ei suinkaan valuteta lukijan päälle: kuvaukset eivät yritäkään saavuttaa mitään esimerkiksi Robbinsin ylihekumallisuudesta, vaan enemmänkin aloittelevan pornokirjoittajan tyylinen räävi tökeröys on täysin omiaan tähän tarinaan.

Rikos 

Kirjan alussa Lauri sortuu vahingossa vakavaan rikokseen, mikä käynnistää dekkarimaisen juonenkuljetuksen ja vahvistaa lukijan sitoutumista Lauriin. Kun toivoo toisen selviävän rikoksesta kiinni jäämättä, niin on henkisellä tasolla hyvin empaattisessa suhteessa henkilöön: minä en ainakaan olisi ikinä hylännyt sinua, lapsena, poikana, poikaystävänä. Päinvastoin, kostosikin on oikeutettua. Äidinvaistot ja  oidipaaliset sidokset kietoutuvat möykyksi.

Miriam

Pakomatkallaan ruotsinlaivalla Lauri kohtaa kauneushoitolan johtajattaren, kuusikymppisen Miriamin, jonka ylelliseen kotiin hän asettuu "sonniksi". Nainen neuvoo, käskee, määrää, mitä Laurin tulee tehdä ja kuinka olla. Lauri on tottunut koko ikänsä mukautumaan toisten tahdon alle, joten se ei tuota hänelle vaikeuksia - vaan lähinnä mukavuuksia.

Pian Lauri huomaa kuitenkin, että Miriamillakin on pimeät puolensa ja joku, joka määrää: Anna.

Anna

Kauneushoitolan oikea omistaja on viisissäkymmenissään oleva rikas perijätärleski, Anna, joka lähettää Miriamin pois tieltä Ranskaan "retriittiin" eli kauneusleikkaukseen ja rasvaimuun. Miriam pyytää hädissään Lauria odottamaan paluutaan ja  noudattamaan sillä aikaa Annan käskyjä - mitä ikinä tämä vaatiikaan. Ja  tämähän vaatiikin miehen samantien mukaansa automatkalle itäiseen Suomeen.

Matkan aikana Laurille ja Annalle kehittyy välittömästi seksisuhde, ja pikkuhiljaa sitä syvempi yhteys: Anna kuljettaa Lauria paikkoihin, joiden merkitykset alkavat yksi kerrallaan jäsentyä yhteen Laurin menneisyyden kanssa. Lopulta Anna vie Laurin aikaan ennen huostaanottoa: tuoksuihin, taitoihin, tiloihin, kumpuileviin muistoihin, jotka olivat kauan sitten olemassa ja totta.

Yksinäisyys

"Kukaan ei kaivannut Lauria hänen ollessaan poissa Etelä-Suomesta. Ei työnantaja, koska sitä ei ollut, ei työvoimatoimisto, joka ei aikoihin pystynyt tarjoamaan minkäänlaista työtä peruskoulun käyneelle sekatyöläiselle, eivät ystävät; niitäkään ei ollut, Asuintoverikin kaipaisi vasta vuokran jäätyä maksamatta."

Laurille yksinäisyys on tuttu normaalilotila, sillä hän on ollut aina yksin, eikä tiedä muusta. Hänen kanssakäymisensä toisten ihmsten kanssa ei ole koskaan päässyt kehittymään muuksi kuin suoraksi hyväksikäytöksi: antamiseksi ja saamiseksi.

Retki Annan kanssa antoi kuitenkin lukijalle viestin siitä, että nyt Laurin elämään kääntyi uusi ja melko puhdas sivu.

Mutta puhdasta sivua edeltävä sivu sisälsi meistä kenen tahansa mielestä yhden kamalimmista painajaisista, mitä vain voisi nähdä. Ja Laurille se oli ollut totta.