Olemattoman timantin hiojat

Jos kirjan takakansiesittely alkaa: "Yksin herääminen on ihmisoikeusrikos. Sellaista ei saisi olla. Pahinta on hiljaisuus", niin silloin kyseessä on yksinäisyyskirja. On on.


Jarkko Tontin kirjan kannessa lukee: "Sali" (lue: Kuntosali). Koskettelutuntumallakin houkutteleva yksinäisyyskirja. Tiesin jo lainatessani, että tämä osuilee ja upottelee. I was so right.

Päähenkilöt

Kirjan kuvaama ajallinen tiivistymä kerrotaan kolmen päähenkilön mukaan nimetyissä luvuissa - ulkopuolinen kertojaääni porautuu jokaisen ajatuksiin: menneeseen ja nykyisyyteen.

1. Sami: miellyttämishaluinen, kiltti virkamiesjuristi ja viikonloppuisä tyttärelleen Iidalle
2. Karoliina: Vassarikansanedustajan avustaja, Maan ystävä, bi-seksuaali setalainen ja Samin ex-naisystävä (ei kuitenkaan Iidan äiti)
3. Pirkko: Samin alakerrassa asuva eläkkeelle jäänyt hammaslääkäri, joka vakoilee Samin ja Karoliinan elämää, josta hän kirjoittaa puolimielikuvituksellista blogia salanimellä Akkuna-Alma.

Tekstiviestieronsa jälkeen Sami ja Karoliina vaihtavat kumpikin yhteistä kuntosaliaan, jotta heidän ei tarvitsisi törmätä toisiinsa. Ja kas vain, he päätyvät samalle salille Helsinginkadulle, jonne myös Pirkko-kyyläri siirtyy treenaamaan saadakseen ainesta blogiinsa.

Päähenkilöt eivät IRL-kohtaa kuin muutaman dramaattisen kerran, mutta kerronnassa liikutaan paljolti yhteisissä muistoissa ja kuvitelmissa. Pirkon ja Karoliinan solmukohta löytyy jopa niinkin kaukaa kuin sisällissodanaikaisista värikärhämöistä ja teloituskomppanjan toimeenpanosta.


Elämänhallintaa lihaskoneilla

Tarinan avaamat lähimenneisyyden hetket (Lex-Nokia -aikaa) ovat kuin eilisestä Facebook-feedistäni koostetut.

Elämän kaoottisuus ja oravanpyörien kitinä pyritään saamaan kuriin hallitsemalla omaa peilikuvaa, lihasmassaa ja läskin määrää. Eduskunnan pullaparatiisin pyöristyttämä (Läski-)Karoliina laihduttaa, ja 39-vuotias Sami asettaa itselleen vuoden määräajan päästä takaisin raameihin. Eläkeläis-Pirkon täytyy jatkuvasti todistaa, ettei elämä pysähdy: on sukututkimusta, jumppaa, kuntosalia ja (blogia).

Rauta kolisee. Trikoot kiristävät. Hiki haisee. Valtaosan ajasta kirjassa sijaitaankin kuntosalilla, jossa tarkkaillaan muita, tutustutaan ja sovitaan treffejä (=yhteistreenit).

Salilla ollaan samanaikaisesti näkyviä muille, mutta turvallisen maastoutuneita rutiininomaisten treeniliikkeiden ja vallan ottavien lihaskuntolaitteiden mekaniikan ja niiden antaman fyysisen tilan varaan: minulla oli vuoro tässä. Teen vielä pari sarjaa. Kun maitohapot polttavat - olen, vaikka katoan.

Politiikan tikkakisaa

Karoliina on monennen polven vasemmistolainen maailmanparantaja, syntymähuolestunut tyttö, "josta vielä kuullaan." Hän hylkää potentiaalisen suhteen saliohjaajansa Ninnin kanssa, koska kadehtii tämän kykyä olla "perusiloinen silkasta elämästä. Ei huolta jääkarhujen ja korallilauttojen tulevaisuudesta." 

Puoluetoverit eivät ole ystäviä, vaan alibimaisia esiliinoja toistensa tekemisille, samoista äänistä taistelevia vallanhimoisia pelureita ja suoraan selkäänpuukottajia. Työstä eduskunnassa, tai ylipäänsäkin politiikasta, kirja antaa julmanviiltävän, mutta jollakin tavalla hyvn karunuskottavan kuvan. Työssä pärjäävät vain narsistit, luontaiset karismaatikot ja toisaalta uhrautuvat työmyyrät, jotka eivät koskaan sano millekään ei.

Välillä kirjailija Tontti huvittaa minua mollaamalla Vihreitä. Nämä kohdat olivat mielestäni hauskimmat koko kirjassa: varsinaisesti napakymppiin osuvia havaintoja. Ja kun luin Tontista Wikipedia-sivulta, tajusin nauraa vielä extranaurut päälle. Muah! Tontti oli minulle ennestään tuntematon tekijä.

Yksin intohimossa, netissä ja sukulaisissa

Kuten Juhon edellisessä bloggauksessa kirjasta "Yksin yhdessä" on tässäkin teoksessa kaikilla henkilöillä kontakteja toisiin ihmisiin, tuttavia, yhteyksiä puhelimien ja Facebookin välityksellä sekä hyvinkin tiiviitä sukulaisuussuhteita.

Yksinäisyys pirskahtelee Tontin tekstissä samalla tavalla pitkälti piilevinä vihjeinä henkilöiden eritasoisista epätasapainotiloista. Jos suhde tai läheinen seura rakentuu lähinnä yhteisen yhdenasian intressin tai intohimon varaan, niin se jättää tyhjän jäljen, harhaluuloisen tunteen yhteydestä vailla kokonaisvaltaisuutta ja täyttymystä. Ystävyyden, jakamisen ja läheisyyden motiivit jäävät jälkeen ja tois- tai poissijaisiksi.

Sähköisten suhteiden lonkeroittama maailma vallassapitää henkilöitä eri tavalla ja tasolla. Karoliinalle loma tarkoitaa lähinnä lomaa Facebookista ja netistä. Puhelimessakin tekstaavat kontaktit ovat aina vailla jotakin, haluamassa ja pyytämässä. Samin on  näprättävä konettaan puolen tunnin välein: "kuin läheisriippuvainen tyttöystävä." Yhteyspinta kuitenkin ahdistaa: "sataneljäkymmentayhdeksän lukematonta viestiä."

Pirkon piinakontaktit ovat lähinnä omia sukulaisia, joiden ikävää seuraa hän on sietänyt "sukulaisiaan ei voi valita" -hc-mentaliteetilla. Itsekkäiden, epämukavien ja kemiakohtaamattomien henkilöiden seurassa voi olla hyvinkin yksinäiset tunnelmat. Verisukulaisuus saattaa olla suuri rasite.

Olemattoman timantin hiojat

Kirjasta ei käynyt ilmi, mitä ja minkälaista elämää nämä peilikuvaansa parantelevat henkilöt oikeasti jahtasivat. Elämä tuntui konkreettisemmalta ja elämämmältä lähinnä takautumissa ja  muistoissa. Silloin kun.

Itselläni heräsikin luulo tai tunne siitä, etteivät päähenkilöt (kenties Pirkkoa lukuunottamatta) halunneetkaan syviä ystävyys- ja ihmisuhteita, vaan tyytyivät pinnallisuuksiin, etäisyyksiin, yksinäisyyteen ja sen suomaan lisäaikaan, jolloin pystyi hiomaan itsestään esiin ikuisesti kadoksissa olevaa ja yhä vain syvemmälle hukkuvaa timanttia.
Nykyaikaa?