Kipua on monenlaista. Perinteisesti kivun käsite on kytketty fyysisiin oireisiin, jotka aiheutuvat elimistöä kohdanneesta vammasta, sairaudesta, verenkiertohäiriöstä tai kipua välittävän hermoston häiriötilasta. Pysyvällä fyysisellä kivulla on myös masentava vaikutus. Viimeisten vuosikymmenen tai kahden aikana on tiedostettu, että kaikki kipu ei aiheudu fyysisistä tekijöistä. Ihmiset voivat kokea myös sosiaalista kipua. Yksinäisyys on eräs keskeisimmistä sosiaalisen kivun aiheuttajista.
Hanna-Riikka Kuisman kirjan Valkoinen valo päähenkilöt ovat fyysisesti tai/ja sosiaalisesti kipeitä. Kirjan päähenkilö on kroonisten fyysisten kipujen kanssa elävä, ehkä noin neljäkymppinen Maria, jonka kipu on sitonut suurelta osin sänkyyn. Hyvänä päivänä hän jaksaa kauppaan saakka, huonona ei pääse sängystä ylös. Jatkuva kipulääkkeiden syönti on tehnyt hänen elämänsä sekä siedettäväksi että sumeaksi. Hän kirjoittaa nettiin suosittuja runoja salanimellä, mutta elää omassa arjessaan jonkinlaista varjoelämää tietokoneiden ja television ympäröimänä.
Marian elämässä ei ole ainoastaan fyysistä kipua. Sosiaalista kipua aiheuttaa hänen nuoruutensa kaksi miestä. Heistä Luukas on palannut hänen elämäänsä Internetin kautta ja myötä. Heistä on tullut rakastavaisia, tai ainakin he makaavat yhdessä. Marian elämän arkea ryhmittävät Luukkaan satunnaiset vierailut, joita varten Maria joutuu ponnistamaan kaikki voimansa salatakseen sairautensa ja kipunsa.
Muutamaksi tunniksi kerrallaan Maria vaihtaa nahkaansa ja huonetta, ja fyysisten ja sosiaalisten kipujen rikkirepimästä rikkinäisestä tulee hetkeksi ehjä. ”He rakastavat ja sotkevat lakanat ja rakastavat lisää.” Luukas ei tiedosta Marian tilaa. Hänelle uni Marian kanssa oli parasta mahdollista, sillä hän ”nukkuu rauhallisesti vain täällä, kotona hän heräilee muhkuraiselta sohvalta paniikkiin tai kauhukohtauksiin monta kertaa yössä.”Maria sen sijaan romahtaa jokaisen tapaamisen jälkeen ensin fyysisesti ja sitten henkisesti.
Aikoinaan Luukkaasta ei tullut nuorena häneen koko sydämestään rakastuneen Marian aviomiestä, koska tämä valitsi tulisen tanssijan sijasta puolisokseen Lyydian – tai Lyydia valitsi hänet. Valinta rikkoi Marian sydämen ja mielen. Hän ei koskaan päässyt Luukaksesta irti, mutta oppi kuitenkin elämään ilman Luukaksen hajua. Vuosikymmenen hiljaisuuden jälkeen tuli sitten Luukaksen yhteydenotto, ja Maria päätyi sivusuhteeseen.
Marian elämä oli jo nuorena mennyt raiteiltaan, mutta helppoa ei ollut myöskään Luukaksen ja Lyydian yhdessäolo. Lyydian elämä on ollut kolhujen värittämää. Nuoruudessa tapahtunut raiskaus, lapsettomuuden aiheuttama kipu ja nivelvaivat olivat vieneet Lyydiaa askel kerralta synkempiin laaksoihin, joissa lääkkeet ja viina sumensivat hänen elämäänsä. Unelma lapsensaannista on muutenkin turha, sillä Luukas on steriloinut itsensä Lyydialle kertomatta.
Heidän avioliittoaan pitää kasassa lähinnä Luukaksen kyvyttömyys tai haluttomuus lähteä ja jättää rikkinäinen ihminen. Väliin heillä on paremmin, mutta enimmäkseen menee huonosti: ”Luukas on vain käväissyt kotona, silloinkin sulkeutuneena uneen, nettiin tai televisioon, kuulokkeet korvilla. Lyydia tuntee olevansa näkymätön.”
Läheisyyttä heidän välillään on vain satunnaisesti ja yhä vähemmän. Lyydian elämä on kodin yläkerrassa Luukaksen asettautuessa alakertaan. Kotona oli kuollutta. Luukakselle elämä on sietämätöntä, Lyydian ryyppykierteiden ja omien paniikkihäiriöiden rytmittävää, Lyydia pelkää Luukaksen lähtevän.
Mariaa ja Lyydiaa yhdistää paitsi Luukas myös Johannes, joka oli molemmille rakas nuorena ja joka kohteli molempia huonosti: Mariaa hän rakasti, mutta Lyydiaa pani paremman puutteessa. Lyydialle hän oli elämän rakkaus, jota ei saanut: hän otti puolisokseen Luukaksen, ”jolla oli parhaat edellytykset isäksi”.
Jumalaisen kauniista Johanneksesta ei ollut mieheksi kummallekaan alkoholismin takia. Nuorena viina virtasi ja naiset vaihtuivat, mutta vuosien mittaan elämä muuttui sumuisemmaksi. ”Rivit harventuivat tasaisesti, hyvät juomat vaihtuivat Sorbuksen ja Gambinan kautta venäjänviinoihin, pontikkaan ja kiljuun.” Keho alkoi hajota ja jäljelle jäi yksinäinen rappiojuoppo, joka oli viimeisellä matkalla, tulossa vanhalle kotipaikkakunnalleen kuolemaan äitinsä luokse – koska ei enää ollut muuta paikkaa.
Johannes sai elämässään huonot kortit ulkonäköään ja vetovoimaansa lukuun ottamatta. Hänen alkunsakin oli hankala. Äiti Elisabet oli jo kihloissa uskovaisen ja työteliään miehen kanssa, kun Elisabet harhautui lomamatkallaan sivusuhteeseen, josta Johannes sai alkunsa. Kihlapari jatkoi yhdessä, kunnes mies sai tarpeekseen. Sen jälkeen Elisabetin elämässä oli ”poikaystävä” toisensa jälkeen, kukin vuorollaan astetta enemmän juoppo.
Eikä Elisabetkaan lasiin sylkenyt. Kunnes sitten tuli syöpä, rinta meni ja tuli yksinäisyys: ”jos joku mies tulisi, kantaisi sänkyyn, silittäisi ja suutelisi, olisi vieressä koko yön.” Mutta miehet eivät enää tulleet ja Elisabetin mielikin alkoi sumentua lääkkeiden ja viinan syömänä. Johanneksen oli vienyt maailma jo paljon aikaisemmin.
Nämä neljä yksinäistä ja rikkimennyttä ihmistä kohtaavat kirjassa eri tavoilla ja tasoilla. Heidän elämänsä nivoutuvat yhä tiiviimmin toisiinsa. Maria joutuu seuraamaan hänen seuraansa ajautuvan Johanneksen vääjäämätöntä tuhoa, mutta myös Lyydian ja hänen polkunsa kohtaavat. Luukas puolestaan joutuu kohtaamaan kaksi elämänsä naista – monen mutkan jälkeen lopulta samanaikaisesti. Elisabethin elämässä menee samanaikaisesti muisti ja lapsi. Kivut koventuvat. Loppupeleissä jaetaan monta Mustaa Pekkaa ja paljastuu vielä yksi salaisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti