Satunnaista yksinäisyyttä

Kirjoittanut: Juho Saari

Suurin osa suomalaisista kokee silloin tällöin yksinäisyyttä. Satunnainenkin yksinäisyys voi kuitenkin satuttaa pahasti. Regina Raskin kirja Ei millään pahalla käsittelee tämän kaltaista yksinäisyyttä yhtenä keskeisenä teemanaan. 

Kirja kertoo Ruutista ja Raunista, kahdesta työnväentaustaisesta sisaruksesta. He molemmat ovat kokeneet sosiaalisen nousun, Rauni kuitenkin pienemmän kuin Ruut.

Tapahtumien aikaan he olivat noin neljäkymmentävuotiaita, siinä iässä jolloin elämän valinnat alkaa olla tehtynä.

Raunista on tullut perheenäiti ja Teuvo-insinöörin vaimo, ja hänellä lapsia ja tiilitalo. Hänen avioliittonsa on sellainen kuin avioliitot usein ovat, enemmän tai vähemmän pystyyn kuollut, jota pitää kasassa talon seinät ja lapset. Teuvolla ei juurikaan riittänyt kärsivällisyyttä katsoa lastensa perään. 

Perhe pysyi hatarassa kasassa, koska parempaakaan ei osattu tavoitella. Entiset ystävyyssuhteet alkoivat kadota, mutta tilalle ei tullut uusia, koska ”koska muiden äitien kanssa tuntui niin paljon helpommin syntyvän kilpailuasetelma kuin ystävyyssuhde.”  Kun Rauni katsoo kotinsa tavaroita, hän miettii miten ne jaetaan eron yhteydessä. 

Ekonomiksi itsensä kouluttanut Ruut puolestaan meni naimisiin kenkätehtaan omistajan pojan Kai Iljavaaran kanssa. Hän oli näyttävä nainen, mutta sosiaalisena nousukkaana tehtailijasuvun miniäksi epäkelpo. Ruut ei hallitse niitä tapoja, joita yläluokan elämä edellyttäisi. Liitto ei muutenkaan ole paras mahdollinen. Alkuaikojen rakkauden jälkeen tunteet jäähtyvät, ja lopulta heillä ei ole mitään muuta puhuttavaa kuin paahtoleipä.  

Kai halusi lapsia, mutta Ruut söi salaa e-pillereitä. Kumpikin oli liitossa onneton, mutta Ruut enemmän kuin Kai. Lopulta he erosivat, ja Ruut lähti liitosta mukanaan osansa miehensä suvun varallisuudesta.

Vikaa ei ole ainoastaan miehissä, sillä kumpikaan sisaruksista ei oikein osaa elää liitossaan. Erityisesti Ruut oli alusta saakka kyyninen:

”Kaikki vahvisti häntä uskossa, ettei onnellisia avioliittoja ollut olemassa. … Avioliitto näyttäytyi koirankarvasohvana ja ikkunallisena pesukoneena, jossa välttämättömät hankinnat, velvollisuudet ja täyttymättömät toiveet pyörivät värjäten kaiken harmaaksi.”  

Taustalla naisilla oli vanhempien kylmä avioliitto ja rakkaudeton lapsuus, johon liittyi isän etäisyys ja äidin mielenterveysongelmat – lasten lapsuuden käsitteillä ilmaistuna äiti oli hullu. Sisarkateus ja -kilpailu kalvoivat naisia. Kolmas sisarus oli puolestaan alkoholisti ja neljäs lapsena kuollut. 

Kaikkineen tavalliset suomalaiset lähtökohdat, mutta niiden kanssa on vaikea suunnistaa. 

Ruutin henkireikä jo avioliiton loppupuolella oli ruokakirjoihin erikoistunut kirjakauppa, jossa hän työskenteli ensin apulaisena ja jonka hän eronsa jälkeen osti itselleen. Taloudellisesti itsenäinen nainen alkoi elää omaa elämäänsä, johon kuului mies toisensa jälkeen. Ruut, joka oli jo teininä pitänyt seksistä, otti miehiä, koska piti siitä ylivertaisuuden tunteesta ”jonka saattoi saada vain makaamalla jonkun alla.”

Jokaisen suhteista hän lopetti heti, mikäli niissä oli jotakin vakavampaa. Lopulta hänelle valikoitui vakiohoidoiksi kaksi miestä, naimisissa oleva dosentti Johan ja vastikään eronnut palomies Kari, joita hän tapasi ja makasi vuoroviikoin. Ruut rakastui Johaniin, mutta piti Karia toisena miehenään. 

Johan oli hänen tasan kaksi tuntia kaksi kertaa viikossa. Aikaa myöten seksisuhde muuttui Ruutille ihmissuhteeksi, ja Ruut alkoi oireilla yksinäisyydessään. Hän alkoi miettiä elämänsä saavutuksia:

”Avioerollaan. Paljon yksinäisyyttä. Vielä raaempaa yksinäisyyttä kuin Kain kanssa, koska kallioltakin oli mukavampi huudella kun edes kaiku vastasi. Eikä auttanut yhtään, vaikka hän yritti kutsua yksinäisyyttään yksinäisyydeksi, koska se kuulosti paremmalta.  …. Eikä kukaan loppujen lopuksi ollut niin voimakas, että valitsi yksinäisyyden vapaaehtoisesti.” 

Arki muuttui yksinsyödyksi makaroniksi ketsupilla ja omien hiljaisten hautajaisten miettimiseksi. Toisen naisen rooli söi Ruutia, vaikka Johan ei ollut muuta luvannut kuin, että jotakin epämääräistä yhteen muuttoa sen jälkeen kun lapset kasvaisivat aikuiseksi. Ruut ei enää uskonut siihenkään:

”Hän ei koskaan saisi Johanilta mitään, mikä ei valuisi alas kylpyammeen pohjalle. Ei minkään väristä tupaa tai perunamaata, vuosien käytössä himmeäksi muuttuvaa porsliiniastiastoa. Ei myötä- eikä vastamäkiä.” 

Ruutin mitta tulee täyteen kun hän tajuaa, ettei Johanista ole jättämään vaimoaan ja luopumaan perhe-elämästään, ”joka oli yhtä sävähdyttävää kuin lasillinen lämmintä maitoa, mutta antoi rauhallisen unen”.   

Viimeinen piste iin päälle on se, että vaimo saa matkan Roomaan ja Ruut matkalta lahjaksi korun.  Samalla Kari löytää toisen naisen. Ruut jää tyhjän päälle. Mutta Ruutilla on konstinsa saada miehestä itselleen jotakin pysyvää. 

Yksinäisyys ei ole tämän sukupolvien, sukupuolten ja sisarusten suhteita kuvaavan kirjan ainoa teema, joten tämä esittely ei tee kirjalle oikeutta. Mutta se kuuluu kiistatta yksinäisyyskirjojen joukkoon esimerkkinä toisen naisen yksinäisyydestä, joka kytkeytyy osaksi kylmien sukupolvien ketjua.