Kirjoittanut Juho Saari:
Suomenruotsalaisen Johan Bargumin kirjoittamassa Syyspurjehduksessa on monta tasoa. Pinnalta katsoen kyse on kahteen kypsään ikään ehtineen yksinäisen miehen Olofin ja Haraldin purjehduksesta, jolta vain Olof palaa.
Koska Olof sattuu olemaan Haraldin entisen vaimon Elinin uusi mies, nousee esiin epäilyksiä rikoksesta, varsinkin kun löytyy ase, jossa on Olofin sormenjäljet. Kirjan pääosa perustuu Olofin kuulusteluissa kertomaan tarinaan. Poliiseilla on käytössään Haraldin kertomus samasta asiasta, joka muodostaa pääosan kirjan toisesta puolesta. Kertomukset eroavat toisistaan.
Pintaa syvemmältä katsoen kirja kertoo aikuisten ihmisten rakkauden ehdoista. Kehystarinassa nivoutuvat näiden kolmen ihmisen kohtalot. Päähenkilö on rahoitusalalla työskennellyt Olof. Hänelle ensimmäisen avioliiton päättyminen oli ”Entäs sitten” -asia. Hänelle tuo liitto oli päättynyt jo vuosia ennen eroa joskus 1980-luvulla, kun lapsi lähti kotoa. Nyt hän asui yksin ja voi hyvin.
Kunnes vastaan tuli Elin, kaunis nainen, juuri sitä hän halusi, mutta joka oli Haraldin vaimo.
He rakastuivat ensi silmäyksellä. Olofilta menei jalat alta. Vanha kyynikko alkoi uskoa rakkauteen ensi silmäyksellä. Elin ja Harald o(li)vat katolisia, mutta siitä huolimatta heistä kahdesta uskonnollisempi Elin erosi ja meni yhteen Olofin kanssa Suuren laman (1991–1994) vuosina.
Pienyrittäjänä toimiva ja valuuttalainansa kanssa velkaantunut Harald antoi Elinlle eron. Eron kätilönä toimii Olof, joka suostui antamaan lisälainaa Haraldille avioeroa vastaan.
Viisitoista vuotta edellä kuvattuja tapahtumia myöhemmin tarinan nykyhetkessä Harald ottaa yhteyttä Olofiin ja pyytää päästä purjehtimaan. Ajatus on kummallinen, mutta sitä selittää – ainakin pinnalta katsoen - Haraldin syöpä, joka on viemässä miestä hautaan.
Syvemmältä katsoen on ilmeistä, että Haraldin toive liittyy jotenkin Elleniin, mikä Harald sitten lausuukin ääneen.
Elin ei enää itse voinut osallistua keskusteluun, sillä hän oli kuollut, toista vuotta aikaisemmin onnettomuudessa. Olofin mielestä Elinin ja hänen liitto oli ollut hyvä:
”Me elimme elämäämme päivästä toiseen. Ei siinä mitään ihmeellistä ollut, elämässä on harvoin mitään ihmeellistä. Mutta arvelen, että olimme suhteellisen, hmmm, onnellisia, vaikken mielelläni käytäkään niin hataria ja vaikeasti määriteltäviä käsitteitä.”
Mutta tarinassa on mutka – Elin oli halunnut erota ja palata Haraldin luo – ja Haraldin papereista käy ilmi, että purjehduskutsun laittoi Olof, ei Harald. Toisaalta Olofin mielestä Harald aiheutti Elinin kuoleman.
Mistä tässä kirjassa on sitten on kysymys? Yksinäisyyden osalta siitä, että ihmisten valinnat repivät heitä. Joskus niihin tottuu, mutta toisissa tapauksissa niistä ei vain pääse ylitse. Jotakin menee pysyvästi rikki, kun kaksilo repeytyy kahdeksi omille teilleen meneväksi yksilöksi. Mutta enimmäkseen se kertoo siitä, miten ihmiset yrittävät arvailla toisiaan ja tulkitsevat toistensa motiiveja ja tekoja. Helpommalla pääsisivät kun juttelisivat toisilleen. Muiden teemojen osalta lienee viisainta kehottaa lukemaan tämä kirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti