Epätavallista syrjäytymistä ja ymmärrettävää yksinäisyyttä

"Onpa nopealukuista!" kommentoi kaverini Mikko Anu Holopaisen Ilmeetöntä miestä. Kirjan todellakin luki hujauksessa, vaikka siinä oli yli kaksisataa sivua. Helppolukuisuus johtunoi (Haa! Onko suomen kielessä potentiaalin imperfektiä - jos ei, niin keksin sen nyt) tekstin suuresta rivivälistä ja kerronnan ilmavuudesta. Holopaisen ilmaisua voisi kuvata naivistiseksi ja pumpulimaisen kuplivaksi. Miellyttävää toki.

Ilmeinen nainen

Kirjan päähenkilö on nelikymppinen sairaalasiivooja Irma, joka on pakomatkalla, karkuteillä. Hän asuu hetken toisaalla ja seuraavan tuokion muualla. Irma työskentelee eri paikkakunnilla näkymättömissä hanttihommissa, paossa menneisyyttään: henkilöitä, tekojaan ja entistä olemustaan.

Tarinan edetessä paljastuu perinpohjin se, miten hänen elämäntilanteellaan on vankka pohjustus menneisyydessä. On siis olemassa myös sellaista yksinäisyyttä, jolla on hyvin vahvat selitysasteet ja hyvät perustelut. Ymmärrettävää yksinäisyyttä.

Teksti peilautuu Irman mielen läpi. Hän paikkaa yksinäisyyden aiheuttamaa tyhjyyttä värikkäillä mielikuvituksellisilla kuvitelmilla, sepityksillä ja haaveiluilla. En tiedä onko Holopainen tullut luoneeksi vahingossa vaiko tarkoituksella henkilön, joka vaikuttaa sekä yksinkertaiselta että hyvin terävältä vuoronperään ja jopa samanaikaisesti. Outojen kombinaatioiden mahdollisuus selittyy lähes hyväksyttävästi auki vasta aivan viimeisillä sivuilla, enkä voi siitä mitään paljastaa.

Ilmeetön mies

Irma konkreettisesti törmää rappukäytävässään mieheen. Ilmeetön mies on kirjan mystinen hahmo, joka vuorokaudet pääksytykseen makaa tyhjän asuntonsa lattialla ja käy kaksi kertaa päivässä mielipuolisella kävelylenkillä. Miehen mieli on jostakin selittämättömäksi jäävästä syystä syvästi järkkynyt. Hän on kuin kuori tyhjän ympärillä: ilman mitään ulospäin havaittavaa inhimillisiä toimintaa, vaikka hän "tuijottaa hämärässä katon hilseilevää maalia ja kokee kaiken."

"Tunteita kohisee hänen mielensä läpi tauotta kuin hän olisi radiovastaanotin, joka pystyy tarkkailemaan jokaista maailmankaikkeuden aallonpituutta yhtä aikaa. Hän ei pelkästään kuule tunteita vaan kokee ne kaikki -- Hänellä ei ole omia tunteita, ei toiveita, ei mielipiteitä eikä ajatuksia. Ei tarvetta katsoa eiliseen tai huomiseen."

Irma havaitsee löytäneensä ulospäin suoraa EKG-käyrää näyttävästä mieshahmosta itselleen kuuntelijan, kohtalotoverin ja lopuksi jopa mielessään rakastajan. Hän saa hankituksi avaimen tämän asuntoon, jossa alkaa viettää kaiken vapaa-aikansa ja ääneenkertoa pala palalta menneisyyttään ja nykyistä elämäänsä mitenkään reagoimattomalle kuulijalle ja meille lukijoille.

Syrjäytymisessäkin ymmärrettäviä syitä

Viime viikkojen syrjäytymiskeskusteluissa, -hankkeissa ja ehdotuksissa on pitkälti keskitytty sellaisiin tavallisiin asioihin, joita voitaisiin tehdä, jotta jo syrjäytyneet saisivat hypättyä sieltä syrjäisyydestä kohti keskiötä tai joilla voitaiiin estää tällaista yksilöitynyttä kurjistumiskehitystä.

Näiden villinäkin velloneiden keskusteluiden turhauttamana muutamat vanhemmat kirjoittivat Hesarin mielipidepalstalle omien lastensa kohtaloista. Kuinka syrjäytymistä ei voitu estää, vaikka oli taitoa, tahtoa ja tekoja - kuin vaalilupauksissa konsanaan. Kun taustalla on neurologisia ongelmia ja erilaisia mielen sairauksia, niin nykyisessä äärimmäistä kyvykkyyttä, suorituskeskeisyyttä ja kontrollia vaativassa yhteiskunnassa ei ole välttämättä mitään edellytyksiä pysyä yhteismarssin tahdissa.

Lisäksi elämänkyvyttömyys saattaa periytyä jo useammassa sukupolvessa. Tavalliset toimenpiteet eivät kosketa hedelmälliseen maastoon, eivätkä myöskään yhteiskunnan kevyehköt kurjuuden jälkien siivoamisen ylläpitotoimet. Tarvitaan myös pakillinen epätavallisia järeitä työkaluja, mikäli tavoitteena on aidosti nostaa jengiä jaloilleen.

 Sekakäyttöä, sairautta ja traumaattisuutta

Irma oli siis "entinen" sekakäyttäjä, hyväksikäytetty, hylkiö, asunnoton, juoppo. Hänen perusluonteessaan oli jo lapsena aistittavissa herkkyyttä, itse-epäilystä ja alemmuudentuntoa, jotakin sellaista, mikä saattaa altistaa ympäristön hyljeksintään, latistamiseen ja syrjäyttämiseen. Tällaisen lapsuuden ja nuoruuden luontaisena jatkumona on helposti päihteellinen elämäntapa, mikä saattaa viimeistään johtaa ainakin ulkopuolisten määrittelemään syrjäytymiseen normiyhteiskunnasta.

Nimettömästä miehestä tai hänen taustastaan kirja ei kerro juuri mitään. Hänen käytöksensä aiheuttajaksi ei voi kuin epäillä jotakin vakavaa sairautta, äärimmäisen traumaattista kokemusta tai pitkäkestoista lapsuuden laiminlyötiä.

Irman onnistui ponnistella, outoa kyllä, juuri traagisten tapahtumien ihme tsemppiavustuksella ylös syrjyyden ytimestä. Ainakin näennäisesti. Pakeneminen antoi osin merkityksen elämälle, vaikka tekstin ja kerronnan alla kytevät piiloviestit kuiskuttelivat viitteitä jostain vieläkin syvemmin salatusta ja tukahdetetusta.

Kirjan lopussa yksinäisyys räjäytettiin lukijan silmille.
Irmaa ei voi auttaa.
Kuka voi auttaa nimetöntä miestä?