Jaana Huhta esitteli aikaisemmin tässä blogissaan Raija Siekkisen kirjan Saari ja huomautti muun muassa, että ”kirja näytti hyllyssä siltä, ettei poloista ole kukaan lainannut koskaan.”
Yksinäisyyskirjailijana profiloitunut Siekkinen kuoli vuonna 2004. Internetistä löytyvät muutamat muistokirjoitukset kertovat arvostetusta kirjailijasta, jonka lukijakunta jäi vähäiseksi ja jonka sosiaaliset suhteet olivat vuosien mittaan hapertuneet olemattomiksi. Hän menehtyi yksin omaan sänkyynsä tupakasta syntyneen tulipalon tappamana.
Siekkisen tuotanto ei ole löytänyt suuria lukijamääriä myöskään kirjailijan kuoleman jälkeen. Helmetin mukaan hänen kirjojaan on pääkaupunkiseudun kirjastoissa suhteellisen paljon - ehkä noin 25–30 per keskeisin teos, mutta niistä vain muutama oli lainassa elokuun alussa 2012.
Samaan aikaan Raija Siekkinen on kuitenkin noussut uudelleen lukijoiden tietoisuuteen nyt esiteltävän Joel Haahtelan teoksen Katoamispiste seurauksena. Tuo teos on takakantensa mukaan ”tutkimusmatka Raija Siekkisen maisemaan”. Paradoksaalisesti Haahtelan kirja on ollut myyntimenestys. Sitä on Helmetissä noin 150 kappaletta, ja tätä kirjaa on varsin hyvin lainattukin.
Katoamispiste ei ole kirjallisuustieteellinen tutkimus vaan kaunokirjallinen teos. Se kuitenkin leikittelee tutkimuksen ja kaunokirjallisen teoksen rajapinnassa tulkitsemalla Siekkistä hänen kirjojensa avulla.
Kirjan avainhenkilö on ranskalainen nainen Magda Roux, joka etsii Suomesta entistä aviomiestään Paul Roux’ta. Mies on kadonnut jättämättä jälkeensä muita vihjeitä kuin helsinkiläisestä matkustajakodista lähetetyn postikortin. Sen ohella ainoa Magdan tuntema yhteys Suomen ja Paulin välillä on Raija Siekkisen romaanin Häiriö maisemassa ranskannos Une fissure dans le paysage, jonka hän tuo mukanaan Suomeen.
Kirjan kertoja on kirjailijanuran kolmen kirjan jälkeen lopetellut lääkäri. Hän kohtaa Magdan sattumalta, tutustuu häneen Ekbergin kahvilassa ja kiinnostuu tarinasta. Magdan ja kertojan yhteinen yritys löytää Paul matkustajakodista ei tuota tulosta. Sinne on kuitenkin jäänyt muutamia esineitä, joiden avulla kertoja pääsee etsinnöissään muutaman askeleen eteenpäin.
Hän hakeutuu arkistoihin, löytää joitakin lisävinkkejä ja päätyy muutaman mutkan jälkeen Siekkisen kotikaupunkiin Kotkaan. Siellä hän tapaa Siekkisen tunteneita ihmisiä, kulkee Siekkisen kulmilla, ja yrittää ymmärtää Siekkisen elämää. Samoilta kulmilta kertoja löytää myös merkkejä Paulin vierailusta Kotkassa – ja mahdollisesti näkee myös Magdan, jonka olisi pitänyt jo poistua Suomesta.
Pienien havaintojen perusteella hän päättelee Raijan (Haahtela käyttää Siekkisestä etunimeä) ja Paulin mahdollisen suhteen luonteen. Sen enempää asiaa paljastamatta kyse on sivusuhteesta Raijan vieraillessa Ranskassa. Samalla hän korostaa, että ”totuutta” ei asiasta saada tietää koskaan: ”tämän lähemmäksi en pääsisi heitä, tämän enempää en koskaan saisi tietää”.
Hän miettii myös tapaamisten ja Siekkisen kirjojen avulla Raijan identiteettiä. Kirjan avainkappale on sivulla 99: ”Raija oli menettänyt yksi kerrallaan kiintopisteensä. Talo, joka oli merkinnyt kotia, oli poissa. Mies oli poissa. Kesäpaikkaa ei enää ollut, ja kaupunki hänen ympärillään oli pelkkä käsite, hän itse kelluva piste, kirjoittaminen ohut lanka todellisuuteen.”
Edellä kerrotun ohella hän oli myös menettänyt äitinsä, johon hänellä oli ollut ongelmallinen suhde. Omia lapsia hänellä ei ollut, ja suhteet puolison lapsiin olivat etäiset. Hän haki elämän mielekkyyttä matkailusta, joka inspiraation sijasta aiheutti usein pettymyksiä, ja johon hänellä ei oikeastaan ollut varaa.
Elämänsä loppupuolella Raijaa ei muille ihmisille ollut olemassa muuten kuin kirjailijana ja siinäkään roolissa hän ei ollut vahvoilla. Kuvaavaa on, että Helsingin Sanomissa ei ollut arvostelua hänen viimeisestä teoksestaan. Kirjan mukaan Raija lopulta köyhtyi, alkoholisoitui ja erakoitui. Jos hän joskus oli ollut onnellinen, se hiipui yksinäistymisen myötä. Hän katoaa ihmisten mielistä, päätyy ”katoamispisteeseen”.
Identiteettiteorioissa oletetaan yleensä identiteetin rakentuvan ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa. Ihmiset eivät luo sosiaalisia suhteitaan, vaan sosiaaliset suhteet luovat ihmiset. Näiden teorioiden näkökulmasta Siekkinen on esimerkki epäonnistuneesta tai vaillinaisesta identiteetistä, jolta puuttuu elämään jäsentävät kehykset.
Edellä mainitun peruskertomuksen ohella kirjan sisään on kirjoitettu sen kertojan ja hänen puolisonsa Lotan eroon päätynyt rakkaustarina. Se kuvataan takautumina, jotka niveltyvät osaksi Magdan ja Paulin tarinaa. Kirjan loppupuolella lukija jää arvailemaan, minkälaiseksi Ranskassa toisensa uudestaan tapaavien Magdan ja kertojan suhde on muodostumassa.
Kaiken kaikkiaan Haahtela on kirjoittanut kirjan, joka puhaltaa elämää Siekkisen tuotantoon. Se on tarkkaan harkittua tekstiä, joka hienovaraisesti kertoo kohteestaan. Ilman sitä tuskin hakeutuisin Siekkisen kirjojen pariin, kun kiertelen antikvariaatteja. En osaa sanoa, mahtaisiko Siekkinen tekoa arvostaa, mutta ainakin minulle Haahtela on tehnyt palveluksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti