Erilainen elämäntapa altistaa yksinäisyydelle, mikäli se ei ole sosiaalisesti (yhteiskunnallisesti) hyväksyttävä. Yksinäisyys on puolestaan kaksisuuntainen prosessi. Yhtäältä ihminen rakentaa muureja ympärilleen ja vetäytyy sosiaalisista suhteista. Toisaalta sosiaalisesta vuorovaikutuksesta vetäytyvä henkilö muuntuu toisille ihmisille läpinäkyväksi.Poikkeuksen yleiseen sääntöön tuovat sellaiset ihmiset ja elämäntilanteet, jossa joku yksilön ominaisuus, tapa tai toimintamalli tuo hänet toisten ihmisten lähellä sosiaalisesta paheksunnasta huolimatta. Prostituoitu on tyyppiesimerkki tämänkaltaisesta asemasta - ainakin oli 2010-luvun Suomessa. Elämäntapa on julkisesti paheksuttu, mutta yksilötasolla ihmiset hakeutuvat heidän lähelleen.
Elina Tiilikan ”Punainen mekko” käsittelee omakohtaisten kokemusten perusteella prostituoidun elämää ja elämäntapaa yksinäisyyden kannalta mielenkiintoisella tavalla. Kirjan päähenkilö on 20 vuotias Noora, joka ei löydä paikkaansa koulutuksessa tai työelämässä.
Kokeiltuaan huonolla menestyksellä siivoojan työtä rahaton Noora hakeutuu strippariksi. Siitä on enää muutaman askeleen matka prostituutioon varsinkin, kun hänen kämppiksensä Hanna muuttaa pois ja Noora tarvitsee rahat vuokraan.
Netin välityksellä – ”kaunis nainen, 170 cm / 60 kg / B –rinnat” - syntyy yhteys ja mies tulee toisensa jälkeen. Seksityö on helppoa, mutta elämä ei ole hallinnassa. Sosiaalisia suhteita ei Nooralla muutenkaan ole ollut paljon, ja niistäkin suurin osa oli kaveriseksiä ja muuta samankaltaista. Ainoa hänelle soittava henkilö on äiti, johon hänellä oli etäinen suhde. Useimmiten Noora jätti vastaamatta.
Miehiä riittää, mutta muuta ei ole. Noora eristäytyy. Väliin hän ottaa asiakkaita, koska ei siedä yksinoloa tai siivoaa tarmonpuuskassa, mutta muurit nousevat:
”Joutilas aika ja yksinäisyys alkoivat kalvaa mieltäni ja musta tuli vainoharhainen muita ihmisiä kohtaan. Olin muuttunut tosi araksi; jos mun piti käydä kaupassa, luikin sieltä äkkiä tieheni ja kuvittelin koko ajan, että kaikki tuijottivat mua. … Enää en edes yrittänyt hankkia uusia ihmissuhteita”.
Uutta ihmissuhdetta tulee Hannan entisen poikaystävän Matin ja yhden yön verran, mutta muuten Nooran elämä muuttuu yhä yksinäisemmäksi. Sosiaalitoimistokin irtisanoo suhteensa Nooraan, koska hän ei pysty selittämään tilillään olevien rahojen alkuperää. Miesten virta jatkuu, mutta siitä joukosta ei tasapainoista ihmistä löydy – yhtä lukuun ottamatta, mutta siitäkään ei tule sen enempää. Huorasta ei ole parisuhteeseen.
Nooran käytös muuttuu erikoisemmaksi. Hän leikkaa päänsä kaljuksi ja alkaa poltella ”kukkaa”. Ruoka muuttuu makaroniksi, jota hän syö suoraan kattilasta. Ansaitsemansa rahat hän tuhlaa. Tavaroista maksettava rahayksikkö on ”pano”. Kuudella panolla saa television. Kondomit ja muun hän varastaa.
Ihmisten sijasta hän elämäänsä tulee kissa nimeltään Nuppu, jonka hän ostaa allergiasta kärsivältä perheeltä. Nuppu tulee koko ajan tärkeämmäksi. Se ei kuitenkaan opi sisäsiistiksi, eikä Noora osaa kasvattaa sitä muuten kuin työntämällä sen päätä kissanpaskaan. Lopputulema on kierre, jossa Noora vuorotellen hemmottelee ja rankaisee kissaparkaa – kunnes kerran tulee hetki, jolloin rankaisu menee liian pitkälle.
Tuon jälkeen ei enää ole paljon tehtävissä. Mutta sitten puhelin soi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti