Kirjoittanut: Juho Saari
Yksinäisyystutkimus ei ole ollut erityisen aktiivisesti selvitellyt kehon ja yksinäisyyden välistä suhdetta. Aihetta voi käsitellä kahdesta näkökulmasta. Ensimmäinen on ulkonäkö, jolloin joudutaan pohtimaan kysymystä ulkonäön ja yksinäisyyden suhteesta. Ulkonäkö on toki moniulotteinen käsite, mutta sillä on epäilemättä merkitystä yksinäisyydelle – minkä myös keskustelupalstoille kirjoittavat yksinäiset hyvin tiedostavat.
Toinen lähtökohta on kehokuva. Ennen kaikkea nuorilla tyytymättömyys kehokuvaan ja yksinäisyys kulkevat käsi kädessä, mutta vähemmän tiedetään heidänkään osalta siitä, onko kehokuva yksinäisyyden syy vai seuraus. Kehokuva on kuitenkin ulkonäköarvioinnin seurauksena muodostuvan identiteetin osa.
Aulikki Oksasen Tryffelikoirat käsittelee kehokuvan/ulkonäön suhteen erilaisen ihmisen mahdollisuuksia suhteutua muihin ihmisiin ja paikkoihin. Se on tarina keski-ikäisestä, noin 50 vuotiaasta naisesta, Inari ”Inni” Pikasesta. Hän on olemukseltaan ”hevosnaamainen kolho”, mikä määrittää hänen suhteensa: miehille hänestä ei ole kumppaniksi, mutta hän on hyvä kuuntelemaan.
Inni on koko elämänsä hakenut suhdettaan toisiin ihmisiin ja paikkoihin. Lapsuus oli loppunut isän kuolemaan, jonka taustalla on perheen maineen ja yhteenkuuluvuuden sivusuhde. Inni oli lähtenyt opiskelemaan ja päässyt teologiseen tiedekuntaan, jossa opinnot jäivät kesken. Jossakin vaiheessa hän on löytänyt saksalaisen kaappihomon Gertin, jonka kanssa hän muuttaa Saksaan. Siellä tulee keskenmeno, ja Gert jää kiinni miessuhteesta rysän päältä. Avioliitto päättyy ja Inni palaa Suomeen.
Virkanaisen uralle päätynyt Inni irtisanotaan laman myötä työyhteisöön sopimattomana.
Kolhuja tulee yksi toisensa jälkeen. Kaikkiaan hänen elämässään olisi aiheet kurjuuteen ja kärsimykseen. Ainoa jatkuvuutta tuova asia on musiikki, joka kulkee mukana kirjan lävitse.
Kirjan alussa hän asuu Kalliossa, Harjukadulla olevassa pienessä yksiössä.
”Asun yksin, ainakin pyrin asumaan. Vain joskus sohvallani kituu joku murheensikiö, petetty tai potkittu, joka sitten toipuu ja syö kaikki jugurtit.”
Hän on lapseton, vanhemmat ovat kuolleet, vailla 1990-luvun työmarkkinoilla käyttökelpoista tutkintoa ja koulutusta. Unet ovat painajaisia, joissa hänen erilaisuutensa korostuu. Niissä:
”Hän oli kammottavan orpo. Kaikki tuijottivat häntä ja hänen pitkää kaulaansa. Sillä kaikki muut olivat ihmisiä, vain hän yksin strutsi.”
Ylipäätään ei ole mitään tai ketään, joka nostaisi hänen mielialaansa:
”Hän vain istui lähellä ikkunaa ja inhosi itseään. Varmaan hänen kaltaisensa maho möhkäle voisi hyvin mennä puistoon pitkälleen ja herätä seuraavana keväänä kärpäsparven hahmossa. Kuka kyselisi perään. Kuka kaipaisi, paitsi vuokraisäntä ja ulosottotäti.”
Henkireikänä Inni käy töissä UFF:n myymälässä, missä hän myy ja lajittelee riepuja. Pienestä palkasta puolet menee vuokraan, kolmasosa ulosmitataan, joten rahat ovat tiukassa. Harrastuksenaan ja lisäansioinaan Inni auttaa Kristan omistamassa antiikkiliikkeessä ja tryffelikoiran tavoin nuuskii hyviä löytöjä kuolinpesistä ja huutokaupoista.
Etäisyyksien kasvaessa Innistä on tullut herkempi muille ihmisille, mitä hän selittää itselleen sillä, että
”Ehkä kaltaiseni yksinäinen on vain alttiimpi avarampiin suhteisiin.”
Innin paikallaan polkenut elämä muuttaa suuntaansa muutaman satunnaisen tapahtuman kautta. Hän pelastaa alakerrassaan asuneen, harmonia soittaneen vanhuksen sydänkohtaukselta ja tutustuu miehen poikaan, viisikymppiseen Sakkeen, joka on eroamassa. Sakke makaa hänet humalassa, mutta Inni rakastuu ja alkaa ajatella Sakkea miehenään.
Toinen pelastus kohdistuu Susuun, elämän sivuraiteilla kulkevaan ja kadulla huilua soittavaan nuoreen naiseen, jonka Inni pelastaa sohvalleen. Moniongelmainen Susu alkaa ottotytöksi. Hän alkaa toimittaa Innille vaaseja myytäväksi, ja lopulta vinkkaa poikaystävänsä perimästä mökistä, josta vaasit on peräisin ja jonka kipot ja kupit ovat myynnissä.
Sakke, Krista ja Inni menevät mökille hakemaan tavaroita. Siellä Krista ja Sakke menevät sänkyyn, mikä rikkoo Inniä lisää – ja lisää sirpaleita tulee, kun Sakke palaa vaimonsa luokse. Myös Gert kuolee, ennen kuin katkera Inni saa annettua hänelle anteeksi. Hän oli ”houkka, ihmisraakile, joka vasta kuoleman edessä tajusi typeryytensä.”
Myöhemmin, eteen tulee myös koko totuus mökin tapahtumista. Sen jälkeen loppuelämä ei ole entisellään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti