Sanoitettua yksinäisyyttä

Kirjoittanut: Juho Saari

 

Lähtökohtaisesti ihmisillä on kolme mahdollista tapaa reagoida heidän kannalta haasteelliseen tilanteeseen – teknisesti ilmaistuna laatuongelmaan - on sitten kyse parisuhteesta tai julkisen liikenteen toiminnasta. 

Nämä kolme Albert O. Hirschmanin (Exit, Voice, Loyalty, 1970) aikoinaan nimeämää mahdollisuutta ovat lojaalisuus (loyalty), protestointi (voice) ja poistuminen paikalta (exit). 

Viimeisten kolmen- tai neljänkymmenen vuoden aikana valinnanvapauksien lisääntyminen – jälleen on sitten kyse parisuhteesta tai julkisesta liikenteestä – ovat aiheuttaneet exit-option yleistymisen laatuongelman ratkaisuna. Jos joku asia ei kelpaa, ns. transaktiokustannuksiltaan halvin ja siten yleisin tapa päästä asiasta eroon, on poistuminen paikalta. 

Tua Harnon monipolvinen kirja kertoo muun muassa tarinan eri sukupolviin kuuluvista Hernkilin suvun miehistä (ja vähän naisistakin), jotka ovat ratkoneet parisuhteeseen liittyviä laatuongelmia lähtemällä. Yksinäisyyden kannalta katsottuna heistä tärkeimmät ovat kirjan kertojana olevan Fridan isoisä Poju ja ennen kaikkea hänen isänsä Raimo. 

Oman varjonsa menneiden polvien valinnat ovat jättäneet myös levottomaan Fridaan, joka on sekä rakentamassa parisuhdetta oikeustiedettä opiskelevan Emilin kanssa että miettimässä mitä haluaa isona tehdä nyt, kun on vaihtanut oikeustieteistä teatterikorkeakouluun. 

Tuossa kahden opiskelijan suhteessa on valittava, mennäkö eteenpäin ja perustaa perhe, vai olisiko kuitenkin helpompaa pysyä kahden ihmisen rakkaudessa ja hakea sitä joko tuosta suhteesta tai jostakin muualta. Samalla pitäisi valita pro gradun aihe. Tältä kantilta kirjaa voi lukea myös Fridan kasvutarinana. 

Sivumääräisestä suurin huomio uhrataan Pojulle. Hän on upseerin poika, joka muutaman mutkan ja avioliiton jälkeen päätyy Yhdysvaltoihin lentoyhtiöön. Kotiin jäi vaimo Hilkka ja pienet lapset, mikä ei kuitenkaan estänyt Pojua tavoittelemasta amerikkalaista unelmaa. Yhdysvalloissa hän perustaa uuden perheen kahteen kertaa ja elää ainakin viidessä suhteessa, väliin Hong Kongissa. Jäljelle jää maksamattomia elatusmaksuja ja rikkoutuneita ihmisiä. Lähteminen on aina helpompaa kuin rakentaminen.

Yksinäisyyskuvauksen kannalta ei ole merkityksellistä se, mikä Pojusta teki epävakaan sarjarakastajan, mutta hänen pojalleen Raimolle tuo elämäntapavalinta oli joka tapauksessa tuhoisa. Perusturvallisuuden Raimo saa hänelle omistautuneelta äidiltä, mikä kantaa häntä alkuun. 

Satunnaisesti hän myös tapaa isäänsä Yhdysvalloissa.  Aikuiselämäkin menee aluksi hyvin, ja palaset loksahtelevat paikalle. Raimo menee naimisiin Kerstin kanssa ja perheeseen syntyy kaksi tyttöä. Raimo elättää itsensä ja perheensä johtajana lääkeyhtiössä ja tekee vielä tiskijukankin töitä. Isä on perheensä sankari. 

Raimon suuri intohimo on levyt ja niillä olevien kappaleiden sanat. Monella tavalla hänen elämänsä peilautuu Leonard Cohenin sanoituksiin, joita kirjassa onkin useassa kohden lainattu. Sitten alkaa hänen mielensä järkkyä, ja tuo perheen salaisuus purskahtaa lopulta yleiseen tietoon. Raimo alkaa katoilla, löytyy sieltä täältä psykoottisena, päätyy Hesperiaan ladattavaksi ja yrittää itsemurhaakin. 

Isästä tulee ”muumioksi käyvä mies, joka hamuaa letkusta kaasukuolemaa”. Isä katoaa salaliittoteorioiden sumuiseen maailmaan, ja minuudesta jää jäljelle vain satunnaisia palasia.

Entisestä isästä jää jäljelle Cohenin levyt ja syvä yksinäisyys. Yksinäisyys on läsnä useimmissa Cohenin lauluissa, ja kaikissa kirjaan lainatuissa kappaleissa. Sanaton, mutta ei sanoittamaton yksinäisyys on myös osa Raunon elämää.

”Ehkä suurempaa yksinäisyyttä ei ole kuin se, että ei ole edes itseään. Ei ole sitä, minkä peilistä tunnistaisi päivästä toiseen, ei sitä jonka vanhenemista seuraisi. Ehkä isäni ei ollut mahtipontinen ja suuruudenhullu yksinäisyydessään, ehkä hän tiesi, mistä laulujensa kautta puhui. Sillä koskaan hän ei suoraan sanonut olevansa yksinäinen.” 

Mutta yksinäinen hän oli. Hän loi itselleen valeidentiteetin agenttina ja toimi roolissaan niin uskottavasti, että loi myös parisuhteen tuosta roolista käsin. Tämä paljastuu tyttärille, kun rakastunut nainen ottaa heihin yhteyttä.

Todellisuudessa ennen niin menestyksellisestä ja turvallisesta isästä oli askel askeleelta tullut juoppo, joka ryyppäsi päivät pitkät tupakansavuisessa ja pölyisessä yksiössään, jossa ruuat mätänivät kaappeihin. Hänet vietiin säännöllisin välein takaisin mielisairaalaan. Lopulta:

”Muodonmuutos oli valmis koska se oli tapahtunut lääkkeiden ja sähkösokkien yhteisvaikutuksesta, ruumiista ulos purkautunut runoilija oli pöhöttynyt, helposti itkevä ja viinaanmenevä.”

Isä-Raimo teki jatkuvasti lähtöä, mutta ei lopulta lähtenyt mihinkään. Hän kääntyy asunnossaan sisäänpäin pornofilmikokoelmansa kanssa. Sen isällään kylässä satunnaisesti käyvä Frida päättää ensin hävittää, mutta jättää sitten niin, että hänen isänsä voi sen halutessaan vielä ottaa haltuunsa. Frida nimittäin tajuaa, että filmit on isän viimeisiä henkireikiä – levyjen ohella.

Tilanne alkaa olla toivoton. Isä alkaa kadota silmistä ja tyttäret valmistautunut viranomaisen puhelinsoittoon, joka ennemmin tai myöhemmin tulee. Ja tuleehan se, isänpäivänä.  Myös Fridan alkaa olla aika tehdä valintoja elämässään – tai hyväksyä se, että joku toinen tekee valinnat hänen puolestaan.