Ihmiset reagoivat eri tavoilla sosiaalisen suhteiden silpoutumiseen. Vahvan kimmoisuuden (resilienssin) omaavat ihmiset kärsivät hetken ja rakentavat sitten elämänsä uudestaan. Heikon kimmoisuuden omaavat ihmiset masentuvat ja heidän elämänsä voi muuttua hyvinkin synkäksi pitkäksi aikaa. Ja sitten on niitä, jotka menevät sekaisin. Mikko Karpin kirjan Sateen varjo päähenkilö Tor on yks heistä.
En varmaankaan olisi lukenut tätä kirjaa, jos olisin alussa tiennyt, mihin sen tarina päätyy. Se saa lukijansa voimaan pahoin. Toisaalta se on kuitenkin yksinäisyyskirja, joten sillä on paikkansa tässä blogissa.
Tor on menettänyt kaikki ne ihmiset, jotka ovat olleet hänelle tärkeitä. Lapsuudessaan hänen isänsä hukkui hänen silmiensä eteen pilkkireissulla. Onnettomuus rikkoi äidin ja teki hänestä etäisen ja kylmän, joka esitti äidin roolia muille ihmisille. Äiti oli vähiten läsnä ja lähellä silloin, kun hänen lapsensa häntä olisivat eniten tarvinneet.
Väliin äiti katoaa päiviksi ja öiksi ja jättää lapset kylmään kotiin ilman ruokaa. Takaisin hän tulee karkkipussin kanssa.
Lapset menevät palasiksi. Torille rakkaasta pikkusiskosta tuli alkoholisti. Tor itse sai elämänsä jotenkuten raiteilleen. Hänellä oli tyttöystäviä, hän kouluttautui, meni naimisiin Tarunsa kanssa ja sai hänen kanssaan Armas-nimisen pojan sekä hyvän työn suhteittensa avulla. Tampereella asuvalla perheellä oli hetken aikaa asiat paremmin. Ylipäätään Tor oppi olemaan ihmisten kanssa. Ehkä luottamaankin heihin.
Mutta sitten hänen pikkupoikansa katoaa ja avioliittokin hajoaa. Tor jää yksin ja menee sekaisin. Tor ei enää ole varma, mikä hän on tai onko häntä. Hän selvittää sitä joka päivä vahingoittamalla itseään. Kehon pinta täyttyy haavoista ja arvista. Hänen elämänsä perussävy tai -tila on syksyinen sade. Hän elää romahtaneen ihmisen elämää, mutta samalla tulevaisuus alkaa selkiytyä:
”Olen alkanut ajatella itseni piirroshahmona valkoisella paperilla pimeässä huoneessa. …. Asia on niin, että jossain kohdin ihmisen, etenkin miehen, elämässä täytyy tapahtua totaalinen romahdus. Sellainen hetki, jolloin asiat hajoavat ja hajaantuvat ennen kuin alkavat asettua oikeaan järjestykseensä ja ihminen lakkaa juoksemasta muiden etujen puolesta. Alkaa ymmärtää, kenelle haluaa elämänsä elää ja mistä haluaa itsensä muistettavan.”
Kaiken menettänyt mies hakee elämälleen mieltä alkamalla murhata niitä, joita yhteiskunta ei hänen käsityksensä mukaan ole rankaissut tarpeeksi. He ovat päässeet joko kokonaan ilman tuomiota tai sitten tuomiot ovat olleet vaatimattomia verrattuna tekojen aiheuttamaan tuskaan. Hän alkaa metsästää pedofiilejä, murhasta ilman tuomiota selvinneitä, lapsiaan pahoinpidelleitä äitejä, kaikki niitä joihin oikeuden käsi ei ole ulottunut.
Tor on yksin elämänsä kanssa. Nainen työpaikalla yrittää saada häneen yhteyden, mutta sekä sisältä että ulkoa arpeutunut Tor ei enää pysty olemaan ihmisten kanssa. Yksinäisyys avaa oven väkivaltaan:
”Väistelen satunnaisia valoja, kunnes olen täydellisessä pimeydessä keskellä metsää. Koko maailma on mustaa, sen eri sävyjä, ilman vaaleuden muistoa. Olen alasti ja yksin. Suljen silmäni taivasta kohden, levitän käteni ja annan sateelle luvan aloittaa."
Pimeys ottaa vallan. Tor aloittaa Tampereen puhdistamisen. Hänen käsiensä avulla maailmasta lähtee ihminen toisensa jälkeen. Pahan hän kostaa äärimmäisellä pahalla. Kirjailija ei säästä lukijaa yksityiskohdilta. Lisää voimaa hänen kostonsa saa poliisilta, joka ei kestä rikosten ja rangaistusten välistä epäsuhtaa. Tor tekee murhan toisensa jälkeen. Yksinäinen mies vaeltaa Tampereen yössä. Samanlaisia tekoja alkaa tapahtua myös muualla Suomessa.
Listan viimeinen nimi on pedofiili, joka todennäköisesti on syyllinen Torin pojan Armaksen katoamiseen. Myös hän kuolee karmeimman kautta. Todellinen syypää Armaksen kuolemaan on kuitenkin joku muu.
Kirjaa voi lukea monelta kantilta. Useimmat lukevat sen varmaankin jännityskirjana, jossa on väkivallan ohella myös fantasia-ainesta, jonka tässä esittelyssä olen kokonaan sivuttanut yksinäisyyden kannalta toissijaisena. Se on kuitenkin myös kuvaus siitä väkivallan maailmasta, joka tulee näkyväksi poliisin ja sosiaalityön luukuilla, mutta josta me muut emme juurikaan mitään tiedä. Samalla se on myös kuvaus äärimmäisen yksinäisyyden luomasta maailmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti