Viinanhuuruinen yksinäisyys

Kirjoittanut: Juho Saari
Mikään muu aine ei tuo suomalaisten elämään yhtä paljon kurjuutta ja kärsimystä kuin alkoholi. Sen haitat ovat niin mittavat, että pelkkä luettelo ylittäisi tämän blogin pituuden. Yhteenlasketut välittömät ja välilliset haitat ovat samaa luokkaa valtiontalouden budjettivajeen kanssa. Niinpä ei ole yllättävää, että viinalla on paikkansa myös yksinäisyyskirjallisuudessa.

Sirkka-Liisa Palokarin ”Hallanarka” kertoo kahden naisen elämäntarinan. Kirjan rakenne on monipolvinen siinä määrin, että juonen seuraaminen on välillä vaikeaa. Kirja alkaa jo kypsään ikään edenneen naisen - Pirkon ja Eilan - kohtaamisesta Pirkon äidin hautajaisissa. He tutustuvat ja päättävät hakea tukea toisistaan. Kirja kertoo heidän tarinansa taaksepäin enimmäkseen vuoroluvuin. 
 
Molemmat syntyvät köyhiin perheisiin ja käyvät lävitse työläistytön tavallisen tarinan. Pojat kähmivät ja vaativat seksiä vedoten aikuisen miehen ”myrkkyihinsä”. Antaa ei saisi ennen papin aamenta, mutta annettava on, Pojat lupaavat kihloja seksiä vastaan. Vanhempien kyky tukea lastensa kasvua jää vähäiseksi. Kuukautisista tai muusta ei oikein osata puhua. Tyttöjen saavutuksilla ei ole väliä, pojilla on suurempi merkitys. 
 
Rahaa ei perheillä ollut, joten opiskelusta ei kannattanut haaveilla. Elämä vie tehtaaseen töihin. Miehet tulevat kuvioihin luonnonlain tavoin. Viina virtaa. Esileikiksi riittää kova penis. Miehet ovat kummallisia olentoja: ”Joitakin asioita ne kertakaikkiaan ei voi ymmärtää kun niillä on munat”.
Kahdesta päähenkilöstä Pirkko ei koskaan löytänyt itselleen puolisoa. Yksineläminen ei ole Pirkolle vapaaehtoinen valinta.
 
”Olisin halunnut elää normaalia elämää, mutta kaikki ne miehet joita tunsin ja joista luulin välittäväni, käyttivät vain hyväkseen. Olen jättänyt monta epäonnistunutta suhdetta taakseni. En tiedä missä on vika, kun en koskaan onnistunut.”
 
Hänen miehensä olivat enemmän tai vähemmän viinaanmeneviä ja enimmäkseen naimisissa olevia. He lupaavat maat ja kuut ja saavat naisen kehon. Tiukan paikan tullen heistä ei kuitenkaan ole sitoutumaan. Viina vie sänkyyn ja sängystä. Raskaus päättyy aborttiin. 
 
Pirkon elämä menee pirstaleiksi kerta toisensa jälkeen. Jäljelle jää erilaiset viihdelehdet, joita kasautuu asunnot lattioille ja pöydille. Arkea täyttää jonkinlainen vapaaehtoistyö, jossa kohdatut ihmiset masentavat Pirkkoa. ”Autettavat ihmiset ovat vanhoja, köyhiä ja rumia.” 

Entiselle, hänet päissään pettäneelle ja hakanneelle miesystävälleen hän antaa, kun mies ymmärtää pyytää. Mutta kun hänelle riittää pelkkä pano, mies polttaa hihansa. Pirkko kuitenkin – kerrankin – määrää omasta kehostaan.
 
Eilan elämä lähtee jo nuorena toisille poluille, koska hän tulee raskaaksi Jormalle. Valinnanvaraa ei ole, koska aviotonta lasta ei olisi hyväksytty. Jorma ottaa viinaa alusta saakka. Eila uskoo aikansa liittoonsa ja mieheensä, mutta alamäki on vääjäämätön. Parisuhde muuttuu:
”Monta kertaa mä suunnittelin miten tapan sen, vaikka naitatti pirusti ja menin sitten sen kanssa sänkyyn. Ei siinä aina niin paljoo rakastettu.” 
 
Ryyppyreissut pitenevät ja Eila jää yhä enemmän yksin. Rahat menevät ja elämä menee sirpaleiksi. Eila yrittää ymmärtää, mutta huutaa hätäänsä. Palvelut eivät toimi, eikä Jorma raitistu. Kaunis koti muuttuu ryyppyluokaksi. Mies yrittää hillitä juomistaan, mutta koko ajan menee kurjemmaksi. Lopulta mieheltä menee henki.
 
Vasta lopussa tulee seesteinen arki. Naiset pesevät toistensa selkiä sekä symbolisesti että konkreettisesti. Näyttelemisestä löytyy yhteinen harrastus.
 
Yksinäisyyskirjana Hallanarka on kaikkinensa omanlaisensa. Se on kahden naisen selviytymistarina, jossa elämän sirpaleista ei muodostu ehjää tarinaa. Ehkäpä rikkonaisista ihmisistä ei sellaista saakaan.