Arvottoman yksinäisyys

Juho Saari kirjoitti tämän bloggauksen "kerta lopetuksen päälle". Taidan viheltää pelin auki siinä mielessä, että jos joskus luen yksinäisyyskirjan ja mielin blogata siitä, niin tämä paikka on edelleen auki.
___________________

Suomalaisen kirjallisuuden eräs perushahmoista on yksin erämaahan vaeltava mies, joka etsii siellä ja itseään ja elämänsä tarkoitusta sekä ajattelee viisaasti maailman menosta. Sama hahmo on kulkenut kirjallisuudessa jo pitkään. Veikko Huovisen (1927–2009) ”Havukka-ahon ajattelijan” (1952) Konsta Pylkkänen edustaa tässä katsannossa agraarista Suomea ja Arto Paasilinnan ”Jäniksen vuoden” (1975) toimittaja Kaarlo Vatanen peilaa teollistuvaa, mutta sielultaan vielä maaseudun tahtiin hengittävä Suomea.

Tuomas Kyrön nyt esiteltävässä kirjassa ”Kerjäläinen ja jänis” Romaniasta Suomeen päätynyt kerjäläinen Vatanescu hakee paikkaansa jälkiteollisessa EU-Suomessa yhdessä jänikseksi kutsutun kaninsa kanssa. Toisin kuin kahden edellä mainitun kirjan päähenkilöt, Vatanescu on julkilausutusti yksinäinen mies. Hän joutuu jättämään poikansa Miklosin Romaniaan ansaitakseen rahaa kerjäämällä. Vatanescua motivoi pojalle ostettavat nappulakengät.

Suomeen hänet tuo ”huume- ja ihmiskauppias, yksinäinen mies Jegor Kugar” jonka aikaisemmin seksin ja rahan täyttämä elämä on mennyt vauhdilla alamäkeen sen jälkeen, kun hänellä meni sukset ristiin pomonsa kanssa. Hänen tehtävänsä on organisoida kerjääminen ja kerätä siitä saatavat rahat sekä tilittää ne eteenpäin.

Suomessa kerjäläisen rooliin sovitettu Vatanescu jää oman itsensä varaan, kuten yksinkulkevat miehet jäävät 2000-luvun maailmassa. Sillä:

”Aikuisilla miehillä on arvoa niin kuin heillä on voimaa. … Heikko on sellainen ihmisrievun osa, josta ei ole ottamaan omaansa, sellaisen miehen osa, joka ei osaa tapella paikastaan, ei hallitse kieltä, pelimiehen elkeitä tai huumoria, joka pehmentää putoamisia.”

Vatanescu on kuvatun kaltainen arvoton mies, yksin maailmassa, yksinäinen elämässä, omasta mielestään tarpeeton. Kuten Vatasella aikoinaan, myös Vatanesculle pelastajaksi tulee jänis, jonka pelastamalla hän pelastaa myös itsensä, sillä ”minulla ei ole täällä ketään”.

Vatanescu nousee muiden kerjäläisten kanssa Kugaria vastaan ja joutuu pakenemaan. Pakomatkalla vastaan tulee paitsi kani myös suomalaisia ja aikaisemmin maahan muuttaneita laidasta laitaan: eräät heistä haluavat auttaa, toiset sulkevat oven hänen edessään, kolmannet antavat hänelle mahdollisuuden ensin lakanpoimijana ja sitten pimeän työn tekijänä ostoskeskuksen työmaalla Lapissa.

Hyvin alkanut rakennusurakka pysähtyy aktivistisen interventioon. Sen seurauksena Vatanescu on taas tyhjän päällä ja ottaa Kolarista junan etelään. Siellä hän kohtaa Sanna Pommakan, joka on myös elämän kolhima kulkija. Hänen itsetuntonsa on mankeloitu muutamaan otteeseen maanrakoon. Jäljelle on jäänyt päämäärää vailla oleva ajelehtija. Synkimmällä hetkellä hän katsoo päivät pitkät televisiota ja peilaa Kyrön sanoilla itseään seuraavasti:

”Kaikkien ihmisten kaikki ongelmat ovat ihmissuhdeongelmia. … Sannan ongelmat olivat vain hänen omia ongelmiaan. Yksinäisyys se varsinainen ongelma oli, siitä kumpusi kaikki. Sanna Pomakasta tuntui että hän oli syntynyt tänne yksin, hän eli täällä yksin ja yksin hän täältä lähtisi. Ja mitä merkitystä silloin on millään.”

Sanna on kuitenkin päässyt vähän jaloilleen ja aloittelee uraansa taikurina. Vatanescun ja hänen raiteensa kohtaavat junassa juuri kun Sanna on tullut pahemman kerran huijatuksi. Kaksi yksilöä muuttuu hetkeksi kaksiloksi. Sanna saa täyttymyksensä, mutta joutuu sitten jälleen omille teilleen.

Kirjan viimeisessä neljänneksessä Vatanescun tarina muuntaa muotoaan veijaritarinaksi, jossa hän ujuttautuu suomalaiseen politiikkaan ja asiat loksahtelevat paikalleen: monella tapaa se on verrattavissa Lasse Lehtisen ”Uskottuun mieheen” (1983) jossa sattumat nostavat tavallisen miehen kansakunnan huipulle.

Samaa uraa kulkee myös Vatanescu, joka satunnaisten kännykkäkuvien ja sosiaalisen median välityksellä on tietämättään noussut suomalaiseksi sankariksi. Lopulta vastaan tulevat myös Sanna ja Jegor Kugar, kumpikin omalla tavallaan. Yksinäisyys haihtuu ja sen tilalle tulee seesteinen tyytyväisyys.

”Kerjäläinen ja jänis” yhdistelee huumoria, huono-osaisuutta ja yksinäisyyttä tavalla, joita aikaisemmin ei ole vastaani tullut. Sen tarina on taitavasti rakennettu ja monella tapaa puhutteleva. Kirjan intertekstuaaliset lainat kytkevät sen kansakunnan kollektiiviseen muistiin. Toisin kuin useimmat muut yksinäisyyskirjat, sen laskee käsistään hyvillä mielin.