Aion jatkaa teemakohtaista kirjallisuusbloggausta itsekseni, leppoisalla aikataululla. Aiheen valitsin jo kauan sitten: ruotsinsuomalaisuus, siirtolaisuus, Ruotsiin kotoutuminen ja kotoutumatta jääminen.
Kun sain Juhon loppusanat, päätinkin sijoittaa omani hänen tekstinsä sekaan. Lupaa kysymättä :)
Tekstissä minun värini ja fonttini ovat tätä mallia kuin nämä alkusanat - toivottavasti tästä minä-minä-sekamelskasta saa selvän. Juhon teksti on perusmustaa.
Sisältää yksinäisyyttä -blogin loppusanat - Jaana Huhta & Juho Saari
Tutustuin Jaanaan naamakirjassa, joka alkoi toistuvasti tarjota häntä minulle kaveriksi.Sen logiikassa yhdistävänä tekijänä oli sukunimi, sillä äitini oli omaa sukua Huhta ja minulla oli paljon sillä nimellä sukulaisia kavereissani. Kun sitten Huhdilla oli valmisteilla kesäksi 2013 sukukokous, otin sen varjolla yhteyttä Jaanaan, joka muutenkin vaikutti ja näytti mielenkiintoiselta ihmiseltä.
En arvosta Facebookia ammatillisessa mielessä kovinkaan korkealle. Käytän Facebookia lähinnä omien ajatusteni ja eri aiheiden puntarointiin, yleiseen keskusteluun ja kuulumistasoiseen sanailuun. Mutta Facebookista on kuitenkin tullut elämääni paljon uusia projekteja - kuten yksinäisyyskirjat - ja ystäviä - kuten Juho - niin että en koskaan siirry palvelun mollaajien rintamalinjaan :D
Kun Juho lähestyi Huhta-nimen alkulähteitä udellen, olin alkuun oikeasti ihan varma, että olemme samaa sukua. Mutta...
Emme olleet ainakaan samaa sukuhaaraa, vaikka pohojalaisia olimmekin. Toisaalta muutaman mutkan jälkeen huomasimme kanssakulkijuutta, joka loi perustan tälle projektille.
Sukukeskustelu on hyvä päänavaaja, sillä sillä pääsee myös kiinni sukunsa menneisyyteen, vaiheisiin ja arkoihinkin asioihin. Niiden kautta itse siirryn luontevasti keskustelemaan kirjoista ja niiden tärkeydestä elämässäni, kirjoittamisesta ja yksinäisyydestä, etenkin kun
Meissä molemmissa oli sekä syvällä sisällämme yksinäisyyttä ja turvattomuutta että myös yhteiskunnallista kiinnostusta. Hanke myös sopi oman elämäni projektisalkkuun. Netti mahdollisti sen vääntämisen omissa nurkissa ja omalla ajalla. Sen aikana taisimme nähdä korkeintaan kolme tai neljä kertaa, joista
ensimmäisellä kerralla huvituin, kun Juho kysyi minulta: "Tiedätkö kuka olen?"
Ymmärsin niin, että Juholle oli mukavaa vaihtelua testata työskentelyä sellaisen henkilön kanssa, jolla ei ollut hänestä mitään ennakko-oletuksia, eikä kokemusta opettajana, tutkijana tai muutenkaan ihmisenä. Alusta alkaen puhuin ja kirjoitin kaikista asioista suoraan, mitä ajattelin, vaikka itselläni ei olekaan yksinäisyystutkimus-substanssipuolesta niin mitään kokemusta. Taisin välillä väittää vastaan kovastikin mm. termin huono-osaisuus käyttökelpoisuudesta.
Eipä minulla ole kokemusta myöskään kirjallisuusanalyysistä. Luotin kuitenkin siihen, että vähintään saan blogin pystyyn ja sen alkusanat kirjoitettua.
Hanke itsessään perustui erilaisten osaamisten yhdistelemiseen. Jaana pitää lukemisesta, tietää kuinka kirjoittaa ytimekkäitä blogitekstejä ja hän osaa innostaa itsensä erilaisiin hankkeisiin. Hän on myös kirjoittanut blogeja aikaisemminkin.
Minua oli puolestaan jo pidemmän aikaa kiinnostanut selvittää myös yksinäisyyden kulttuurisia representaatioita ja sen takia olin pyytänyt Kysy kirjastonhoitaja-palvelusta listaa yksinäisyyskirjoista. Kun sain listan meiliini, niin tilasin itselleni heti ensimmäisen yksinäisyyskirjan Kejosen Toisenlainen Elämä.
Olin myös hakenut aiheesta kiinnostunutta opiskelijaa tai tutkijaa, mutta en ollut löytänyt. Jaana kiinnostui, mikä oli sekä hämmästyttävää että mutkatonta. Ehkä aihetta opiskelleen kirjabloggaukset olisivat hyvinkin erinäköisiä kuin omani, mutta otin tämän enemmänkin kirjalover- kuin tutkijantehtävänä. Projektimme jälkeen Juho tokko ajattelee innostumistani enää hämmästyneenä - tällainen tehtävähän on minulle kuin mato ongenkoukussa.
Hän halusi aloittaa bloggaamisen uudestaan ja aihe sopi. Kaikki tämä tapahtui ilman sen suurempaa dramatiikkaa. Joskus asiat vaan loksahtelee paikalleen. Myöskään myöhemmin emme ole saaneet riitaa aikaiseksi, mikä johtunee siitä, että mä taidan olla normaalia vähemmän dramaattinen tyyppi. Enkä myöskään suutu pikkuasioista :D
Olemme yrittäneet pitää yllä kolmen-neljän blogauksen kuukausitahtia ja kirjoittaa vuorotahtiin. Blogin historia osoittaa, että olemme suurin piirtein siihen kyenneet. Se kertoo myös siitä, että olemme molemmat priorisoineet hanketta riittävästi muiden tekemisten ohessa.
Aihe on kaiketi ollut molemmille tärkeä tai sitten emme vaan ole kehdanneet pettää toistemme luottamusta. Mielestäni myös se, että tiesin koko ajan tämän projektin alku- ja päätepisteen ja tavoitteet, lisäsi motivaatiotani. Suurimmat ongelmat kohtasin, kun kirjastossa minulle puhuneet kirjat eivät olletkaan yksinäisyyskirjoja, vaan ne houkuttelivat ihan muilla keinoilla. Olin siis välillä ilman y-kirjaa.
Ilman verkkoyhteiskuntaa meillä ei olisi ollut mediaa, jonka kautta olisimme tämän hankkeen voineet kytkeä muihin puuhiimme. Blogitaivas tarjosi siihen soveliaan välineen. Alun perin oli kaiketi ajatus, että Jaana lukee ja kirjoittaa, mutta jossakin vaiheessa aloin hivuttautua myös kirjoittajaksi. Elämäni ensimmäinen blogaus oli tämän sarjan kolmas. Kyllä yllätyin siitä, että professorismiehelle oli niinkin jännittävää kirjoittaa ensimmäinen blogikirjoituksensa!
Jälkeenpäin ajatellen teksti oli vähän räpellys, mutta huomaan oppineeni matkalla niiden kirjoittamisesta. Blogi itse oli koko ajan Jaanan omaisuutta ja minä kävin siinä kylässä. Kuvaavaa on, että Jaana muokkasi minun tekstini, mutta hoiti omat tekstinsä itsenäisesti. Hän myös valitsi sen kuvat. Juho kirjoitti kuitenkin lähes suoraan julkaisukelpoista settiä.
Ennen tätä hanketta en ollut lukenut omaksi ilokseni kirjoja vuosiin. Se olisi vaatinut motivoitumista ja sitoutumista, mitä minulla ei ole ollut. Kun vapaata aikaa on ollut, olen lukenut tietokirjoja. Näiden kirjojen kytkeytyminen minun muuhun yksinäisyysharrastuksiini motivoi ja sitoutti. Se oli minulle rentouttava kokemus. Jos jotakin, tarvitsen sellaisia.
Minä taas löysin jälleen bloggaamisen riemun. Lisäksi saamamme palaute oli todella positiivista, ajatuksia herättävää, syvällistä, niin että humanisti minussa valtasi suuren palan menetettyä osaansa takaisin. Ilahduttavaa.
Hankkeen myötä opin uutta sekä kanssakulkijastani että yksinäisyydestä(ni). Molemmat olivat iloisia asioita. Lisäksi kirjojen kanssa seurustelussa on puolensa. Niiden tarinat resonoivat ja havainnollistavat ilmiötä omalla ainutlaatuisella tavallaan. Samalla oppii ymmärtämään sekä kirjoittamista prosessina että tarinan kertomisen taitoa. Keski-ikäinen mies voisi käyttää aikansa huonomminkin.
Kuten blogiprofiilissani ennustin, muokkaudun tämän projektin myötä. Aistin nykyään kaikella tavalla yksinäisyyttä herkemmillä antureilla: kirjoissa, muissa ihmisissä, FB-statuksissa, itsessänikin. Samalla opin sen, kuinka tärkeä asia yksinäisyys on - kuinka sen mitta-asteikko onkaan moninainen ja yksilöllinen.
Kiitos Juho! Tämä on ollut valoisa ja ilahduttava matka yksinäisyyksien sisältöihin ja ytimiin.
Lisäksi olen iloinen siitä, Juho on pyytänyt minua mukaan seuraavaankin yksinäisyyttä tutkailevaan projektiin, joka alkaa aikanaan.
Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille <3
Jaana
Kiitos teille, tätä on blogia on aina ollut kiinnostavaa seurata!
VastaaPoista