19.9.2014

Nurkkaan ajetun yksinäisyyttä

Kirjoittanut: Juho Saari


Yksinäisyystutkimuksessa on jo jonkin aikaa tiedetty, minkälaisten mekanismien välityksellä yksinäisyys siirtyy sukupolvelta toiselle ja sosiaalisten verkostojen sisällä. Näyttäisi siltä, että kyse ei ole geneettisestä periytyvyydestä, vaan enemmänkin tiettyjen sosiaalisten toimintamallien oppimisesta. Eräs tämän kaltainen sosiaalinen mekanismi on narsistinen persoonallisuus(häiriö). 

Sikäli kun tiedän, se ei ole geneettisesti periytyvä piirre niin, että narsistiset henkilöt saisivat narsistisia lapsia. Kuitenkin voidaan ajatella, että mikäli vanhemmat eivät osaa opettaa lapsilleen sosiaalisia toimintamalleja, narsismin todennäköisyys kasvaa. 

Lappilaiskirjailija Kari Hanhisuanton kirja Tuli sade rankka kertoo narsistiseen Timoon rakastuvan Ullan tarinan. Timolla on kahdet kasvot. Yhtäältä hän on miellyttävä ja menestyvä juristi, joka on tottunut hurmaamaan naisia ja hoitamaan asiansa haluamallaan tavalla. Tuohon mieheen päiväkodissa työskentelevä Ulla rakastuu ja hänen kanssaan Ulla haluaa rakentaa elämänsä. 

Monella tapaa liitto on täydellinen. Timolle se antaa kauniin vaimon, Ullalle sosiaalisen nousun. Mies ostaa myös kauniin kodin ja hienon auton. Julkisivu on viritetty viimeisen päälle. Toisaalta Timo on kontrolloiva ja määräilevä. Hän asettaa suhteen ehdot ja kaventaa Ullan elämää pala palalta.

Tämä mies tulee Ullaa vastaan jo hääyönä, jolloin pariskunta saa aikaiseksi riidan. Aamuun mennessä Ulla tajuaa tehneensä virheen. Sen jälkeen suhde etenee omalla painollaan. Väliin on parempia aikoja, jolloin Timo investoi suhteeseensa, mutta enimmäkseen mennään alamäkeen. 

Pala palalta Ulla huomaa sosiaalisten verkostojensa katoavan. Timo kieltäytyy tavanomaisista juhlista, kieltää Ullalta pikkujoulut ja kyläilyt, vahtii puhelinta ja muuta yhteydenpitoa. Jos hänestä olisi kiinni, Ulla ei kävisi töissä eikä hänellä olisi omaa pankkitiliä tai rahaa. Mitä läheisempi ystävä Ullalla on, sitä todennäköisemmin Timo estää Ullaa tapaamasta häntä. 

Miehiä hän ei salli vaimonsa lähelle lainkaan. Timo käyttää vaimoonsa sekä miehistä että taloudellista valtaa ja pakottaa tahtonsa alle sekä konkreettisesti että symbolisesti. Pikku hiljaa Ulla tajuaa, että Timon vanhemmat – ennen kaikkea isä – ovat samanlaisia. Naisen paikka määrittyy miehen vallan kautta. 

Alkuun Ulla yrittää ymmärtää miehensä kyvyttömyyttä empatiaan ja vallanhalua: ”ei edes pientä kunnioitusta edesmenneitä sukulaisia kotaan. Se tuntui surulliselta. Oliko Timo yksinäinen? Olihan hänellä kaverit ja Ulla, mutta riittivätkö ne, ja jospa Timo purkikin vain yksinäisyydestä johtuvaa pahaa oloaan muihin. Ulla tajusi olevansa itse yksinäinen. -- ”hänellä ei ollut ketään, jolle voisi murheitaan kantaa.” Hän ei myöskään ole varma, onko vika hänessä itsessään vai Timossa. 

Ullan äiti on yksioikoisesti Timon puolella, joka on hurmaava unelmavävy. Kun Ulla yrittää kertoa epäilyksistään, äiti kääntyy häntä vastaan asettumalla Timon puolelle. Timon ystävät puolestaan ovat hänestä taloudellisesti tai muuten riippuvaisia, joten heidän kauttaan on vaikea peilata tilannetta. Niin tai näin, pala palalta hänen elämänsä murtuu. 

Ulla ei antaudu Timon hänelle määräämään paikkaan panematta vastaan. Silmiä avaa myös Timon entisen naisystävän soitto, johon hän ei aluksi osaa suhtautua, mutta johon hän myöhemmin palaa. Väliin Ulla tekee omia valintojaan. Hän muun muassa karkaa viettämään juhannusta naisystävänsä kanssa. Naiset päätyvät sänkyyn, mutta myöskään Timo ei ole aina puhtoisilla teillä, sillä hän tulee väliin kotiin humalassa ja hajuvedeltä tuoksuen: väliin hänen työmatkansa osoittautuvat valheiksi. 

Ulla ei pääse irti, vaan yrittää jaksaa ja ymmärtää. Kun hän alkaa odottaa pariskunnan ensimmäistä yhteistä lasta, hänet sidotaan suhteeseen vielä yhdellä siteellä. Totuuden hetki tulee, kun Ulla alkaa miettiä kenelle hän voisi soittaa kertoakseen raskaudestaan: ”Eikö hänellä ollut kuin pari ihmistä, joille voisi tällaisen ilouutisen kertoa? Mihin tutut olivat kadonneet?” Ulla tajusi, etteivät ne olleet mihinkään kadonneet, vaan ihmiset olivat erkaantuneet elämään omaa elämäänsä. Mutta olihan hän vielä vähän aikaa sitten ollut tekemisissä monien kavereiden kanssa, ja ainakin Timon mielestä niitä kavereita oli liikaa.” 

Samalla kun sosiaaliset suhteet vähenevät, vallankäyttö perheen sisällä lisääntyy. Timo määrää elämän säännöt. Kun Ulla yrittää selvittää, missä hänen miehensä aikansa viettää, Timolta palaa täysin hihat: seuraavasta kerrasta ”pieksän sinut niin mustaksi, että neekerikin olisi sinulle kateellinen.” Timo lyö Ullaa ja pakottaa hänet toistuvasti seksiin. Teko täyttää raiskauksen tunnusmerkit. 

Timon mielestä liitto on kuitenkin kunnossa, mutta Ullalla alkaa olla kiintiö täynnä. Erosta puhuminen johtaa kuitenkin umpikujaan. Timo tekee asian selväksi viimeisillään raskaana olevalle vaimolleen: ”Kultaseni, jos elättelet toiveita siitä, että voisit vain kävellä pois tästä asunnosta ja elämästä, voin kertoa, ettei se onnistu, missään olosuhteissa eikä milloinkaan. Onko tämä, rakkaani, tarpeeksi selkeästi sanottu? Timosta ei ole tulemaan synnytykseen. Vaimonsa hän yrittää maata jo synnytyslaitoksella. Lapseen hän ei saa yhteyttä.

Ullan on aika tehdä johtopäätökset, mutta myös Timo on tehnyt omansa. Lopussa mennään tiukan paikan kautta.

6.9.2014

Notkean ajan yksinäisyyttä

Kirjoittanut: Juho Saari

”Kaikki se mikä oli pysyvää katoaa taivaan tuuliin.” Jokainen sosiologi tuntee nuo Karl Marxin sanat, joilla hän kuvasi kapitalismin vaikutusta vakiintuneisiin instituutioihin ja tapoihin. Nykyään Marxista ei ole jäljellä juurikaan muuta kuin tuo lainaus. Se elää uutta elämäänsä keskustelussa kaiken ”notkeutumisesta”: nykyään mikään ei enää ole ennakoitavissa.

Ulla Maija Paavilaisen kirjan ”Äkkilähtö” päähenkilö joutuu yllättäen kohtaamaan tuon kaltaisen notkeuden. Hänellä on hyvä työpaikka matkatoimistossa, menestyvä mies Björn, aikuistuva tytär Jenni ja kaunis koti. Elämä on asettunut urallaan ja vastaa sitä, mitä hän on tavoitellut. 

Aikoinaan hänen elämänsä oli mennyt sekaisin vanhempien erosta, jonka jälkeen markkina-arvoaan mitanneella Mirja-äidillä vaihtuivat miesystävät kuukausittain. Isä perusti uuden perheen ja katosi Hannan elämästä: hänet murhataan. 

Hanna ei oikein menesty missään ja koulukin menee niin ja näin, mutta hänellä on pitkät sääret. 

Murrosiässä pituus on ongelma, mutta myöhemmin pitkät sääret palvelevat hyvin ja auttavat saamaan puolisoksi menestyvän, ruotsinkieliseen eliittiin lukeutuvan miehen, joka tarvitsi itselleen näyttävän puolison.

Kaiken tuon jälkeen elämä oli ollut turvallisuuden rakentamista - ja nyt se oli sitä. 

Ja sitten, muutamassa päivässä kaikki pysyvä katoaa taivaan tuuliin. Matkatoimisto tekee konkurssin ja kaikki irtisanotaan. Hanna hakee turvaa miehestään, jolla on kuitenkin uutinen kerrottavanaan. Viimeiset kolme vuotta hänellä on ollut toinen nainen, jota hän rakastaa ja jonka kanssa hänellä on lapsi. Björn lähtee samana päivänä vaatteensa jätesäkissä. Saksassa töissä ollut vegaanitytär palaa kotiin, ja tuo mukanaan Yussuf-nimisen miehen Afrikasta, jolle hän on raskaana. Pariskunta asettuu Hannan sohvalle asumaan. Ja sokeriksi pohjalla äiti menee naimisiin.

Hanna joutuu rakentamaan elämänsä uudestaan, mikä ei ole helppoa yli neljäkymmentävuotiaalle millään elämänalueella. Hänen ystävänsä työpaikalta hakevat kukin omaa polkuaan. Eräät pärjäävät; toisilla menee huonommin. 

Hanna on niitä, joilla on pitkä kokemus ja matala koulutus ja jotka hakevat kymmeniä työpaikkoja. Mutta ovet eivät avaudu. Hän pääsee kerran työhaastatteluun, ja sekin päättyy nöyryyttävään epäonnistumiseen. Hannan minuus alkaa järkkyä: 

”Onko ihminen enää olemassakaan, kun sähköposti ei kilahtele eikä kännykkä hätistele. Kun ei tarvitse sanoa puolittain valitellen, puolittain ylpeänä, että anteeksi kovasti, minun on pakko ottaa tämä ja sitten livahtaa oman pöydän ääreen, asettaa sormet koneen näppäimille.”

Irtisanottujen naisten solidaarisuus toisiaan kohtaan murentuu sen mukaan, miten työpaikkoja löytyy ja kotona menee. 

Ystävillä asiat ovat pinnalta kunnossa, mutta pinnan alta löytyy kaikenlaista. Aiheesta Hanna kysyykin ”eikö ole olemassa yhtään onnellista avioliittoa, sellaista käsi kädessä saumatonta toistensa ajatuksiin sulautumista?” 

Kaikki eivät myöskään jaksa venyä myötätuntoiseen asentoon. Yksi keskittyy puhumaan sisustuksesta, toinen moittii Hannaa siitä, että hän ei antanut liitolleen tarpeeksi. Parempien piirien ihmisten kanssa ystävyys loppuu Hannan ”sosiaaliseen arvonlaskuun”.

Häntä lähestyy yksinäinen mies, jonka hän on tavannut työmatkallaan. Hänen kanssaan Hanna lähtee yksinäisyydessään kahville, mutta miehessä ei ole mitään mitä hän haluaa. Suntiossa ei ole statusta, pituutta tai leukaa. Miespolo saa syyttä suotta täyslaidallisen. 

Myöskään Jenni ei tarvitse äitiään: hänen ainoa toiveensa on, että Hanna pysyy pois asunnoltaan, että pariskunta saa peuhata rauhassa. Äiti ja tytär ovat vieraantuneet toisistaan jo syntymässä. 

Jenni ja Yussuf syövät Hannan vararikkoon ja valtaavat olohuoneen. ”Minunko tehtävä on elättää työttömänä aikuisia ihmisiä?” Hanna miettii. Yussufin perässä kotiin tulevat myös hänen kaverinsa. 

Koti menee myyntiin, kun Börn haluaa rahansa siitä irti uutta asuntoa varten. Aikaa myöten Hanna tiedostaa, että hänestä on tullut katkera ja ilkeä, ja se syö. Jokainen kolhu pimentää hänen päiväänsä yhden asteen verran. Itsetunto murenee. 

”Minä olen jätös, Hanna ajattelee”. Vanha elämä on mennyttä, mutta uutta identiteettiä on vaikea rakentaa, kun kaikki ympärillä on notkeaa ja neuvoteltavissa: ”Se vanha Hanna oli hyväksytty, kahdeksan miinus. Tämä uusi on epämääräinen, vaikea ja häälyvä, ei osaa tulla esiin eikä olla kunnolla piilossakaan.”

Viikossa ei ole rakennetta. On yhdentekevää, onko maanantai tai perjantai. Kaikki on samaa. Rahatkin loppuvat eikä asunto käy kaupaksi. Myyntiin menevät korut ja lahjat, joilla paikataan tulojen ja menojen aukkoa. Päivät kuluvat luusereiden varastossa, eli kirjastossa.

Yksinäisyys on kaikkialla ja kaikissa.

Sitten, askel askeleelta alkaa näkyä valoa. Rikkoutunutta ei saa enää ehjäksi, mutta paloja voi liimata yhteen.