Äidittömän yksinäisyys

Kirjoittanut Juho Saari

Lapset ovat sitkeitä ja he selviävät melkein mistä tahansa. Eräs tärkeä selviytymiseen vaikuttava asia on lapsen mielikuvitus. Lapsilla on muun ohella mielikuvituskavereita ja -kokemuksia, jotka tuovat heille turvaa ja tukea silloin kun he kohtaavat heille käsittämättömiä asioita ja tapahtumia.  Äidin kuolema on eittämättä tämänkaltainen pienen lapsen elämässä emotionaalisesti riistävä ja raastava tapahtuma.

Maria Syvälän kirja Onnen tyttö käsittelee kymmenvuotiaan Kertun elämää hänen äitinsä kuoleman jälkeen. Kerttu asuu maatalossa isänsä ja isän uuden puolison Leilan kanssa jossakin Pirkanmaan suunnalla taantuvaan pitäjään sijoittuvassa Kaukametsän kylässä. Tytön maailmassa on tietokone ja Harry Potter, mikä osaltaan auttaa tapahtumien ajoittamisessa.

Kertun äiti kuoli nelisen vuotta aikaisemmin. Aikuisten kielellä ja käsitteillä ilmaistuna hänen kuolinsyynsä oli itsemurha. Teon taustalla oli sairaudesta aiheutuneet kivut, tekotapana lääkkeet ja kuolinpaikkana reki, johon ei ole äidin kuoleman jälkeen ollut saanut koskea. 

Liitto on ollut riitainen:

”Kun sää sotkeudut pillereihin, niin isä on kuin hätääntynyt hämähäkki takassa palavassa halossa. Se vaan makaa sohvassa ja juo kahvia ja kaljaa ja viinaa ja polttaa tupakkaa eikä syö mitään. Isä menee niin huonoksi, että sen mustaan tukkaan tulee harmaata ja hengitys alkaa haista tunkiolle, eikä isä ota multa purkkaa.”  

Itsemurhan jälkeen isän ei ole helppo sopeutua uuteen tilanteeseen: miestä vie viina ja masennus. Olemista ovat haitanneet myös perintöriidat, jotka ovat katkoneet suhteet sukulaisiin. Mutta elämä on myös nilkuttanut eteenpäin.  Isän uusi puoliso on taloon tullut maatalouslomittaja Leila, joka myös hakee paikkaansa perheessä. 

Maalaistalon ainoana lapsena Kertulla ei ole liiemmin ikäisiään kavereita, vaan suuri osa ihmisiä on eläkkeellä tai taloihin jääneitä takakammarin poikia. Yhteisöllisyyttä kylällä on kuitenkin sen verran, että tiukan paikan tullen naapureista löytyy tukea.

Aikuiset tekevät pitkää päivää tilalla, joten Kerttu on paljon omissa oloissaan. Hänen paras kaverinsa on Pauva-sammakko, jonka Kertun äiti oli hänelle ommellut tytön ollessa vauva. Hän ei myöskään usko äitinsä ”ihan oikeasti”  kuollut. Niinpä hän lähettää äidilleen taivaaseen kirjeitä. 

Syvälän kirja muodostuu enimmäkseen näistä pienen lapsen kirjeistä, joita hänen muut havaintonsa täydentävät.  Niissä Kerttu kertoo elämästään ja näkemästään, kaikesta siitä mitä hän kertoisi äidille, jos hän eläisi.  Ikävät asiat hän yrittää nähdä parhain päin, jottei äiti huolestuisi. 

Kerttu kantaa kirjeet postilaatikkoon, josta ne sitten katoavat, mikä saa Kertun odottamaan äitinsä vastausta. Tyttö pettyy kerran toisensa jälkeen. Koulussakaan ei mene hyvin. Muun ohella muut lapset haukkuvat Kertun isää juopoksi. Kertulta alkaa elämänilo loppua:

”Miksi mää menen edes syntymään? Kunpa olisin sonnivasikka, jonka emä puskee kuoliaaksi laitoja vasten.”  

Hän miettii myös auton alle hyppäämistä. Ikävä repii Kerttua:

”Postilaatikko on pelkkää tyhjää päivästä toiseen. Menen taas kohta salaa aittaan ja istun vanhaan rekeen, vaikka isä kieltää”.

Onneksi koulussa on Simo, joka pitää Kertun puolta. Hän on herkkä poika, joka pitää runoista. Myös aikuisilla on kykyä pitää lapsensa järjestyksessä, joten Kertun elämä ei mene ihan raiteiltaan.

Kaiken kaikkiaan Kerttu selviää, kun on pakko, arvailemalla aikuisten elämää ja omaa polkuaan. 

Vastaan tulee kuitenkin myös päivä, jolloin Kerttu saa avattu makuuhuoneen lipaston lukon ja totuus paljastuu hänelle. Kerttu menee solmuun. Mutta senkin jälkeen tulee uusi päivä.