Näkymättömän yksinäisyys

Kirjoittanut: Juho Saari

Kreetta Onkeli: Beige – Eroottinen kesä Helsingissä. Sammakko, Turku 2005, 127 sivua.

Eräs sosiaalitieteellisen tutkimuksen teema on yhteiskunnallisen position ja sosiaalisen näkyvyyden välinen yhteys. Sosiaalinen positio sosiaalisissa verkostoissa perustuu muiden ihmisten osoittamaan kiinnostavuuteen. Mitä kiinnostavammaksi henkilö osoittautuu, sitä näkyvämpi hän on muille ihmisille. 

Kiinnostuksen lähteeksi ei kuitenkaan enää riitä luokka-asema, statusasema tai valtasuhde. Sen ohella ihmisissä tulee olla toisia ihmisiä kiinnostavaa, vuorovaikutuksessa syntyvää ”emotionaalista energiaa”. Emotionaalisen energian alhaisuus puolestaan tekee läpinäkyväksi ja altistaa yksinäisyydelle.  

Kreetta Onkelin Beige kertoo Helsinkiin muuttavasta ”Hiekkakylän” lukionsa päättävästä tytöstä Vapusta, jonka tuottama emotionaalinen energia ei riitä tekemään häntä muille näkyväksi. Syytä tähän on useita. Hän on ylipainoinen ja keskimääräistä pidempi, koulussa keskimääräinen, sosiaalisilta taidoiltaan heikko ja liikuntatunneilla armovitosen oppilas. 

Muille lukiolaisille ja ihmisille näkymätön yksinäinen neitsyt, joka vanhojen tansseissa saa kavaljeerikseen opettajan.

Ammatinvalinnanohjaaja näkee hänessä vain hänen kokonsa ja suosittaa lääkäriksi haluavalle tytölle sairaala-apulaisen töitä, koska hän jaksaa nostella ”ylipainoisia sydänpotilaita”. Hänen isänsä aistii hänen yksinäisyytensä ja syyllistää tarkoittamattaan: ”miksei sinulla ole ketään kaveria”?, Siihen Vappu vastaa väistellen: on minulla kavereita, mutta ”minä haluan välillä olla yksin. Niin se on. Olla yksin.”

Kun ystäviä ei ole, Vappu elää mielikuvituselämää. Hän kuvittelee itselleen miehiä, jotka ovat ihania ja häntä varten, himokkaita ja haluavat juuri hän. Hän kiemurtelee himoissaan. Yksi eronnut mies – häntä kaksi kertaa vanhempi – on valmis makaamaan hänet, mutta siitä ei tule mitään. 

Mielikuvitusmaailmassa eläminen vahvistuu kun hän muuttaa Helsinkiin, jossa pääsee kirjastoon töihin. Miespuolisten työkavereiden hän ajattelee haluavan häntä ”tekemään seksiä”. Lähelle – hänen reviirilleen – tuleva mies saa hänet haluamaan: ”olin märkä tuulipuvun housuja myöten.”

Hän myös kuvittelee olevansa työpaikan seksiobjekti. Mitä hän ei ole.  Totuus valkenee hänelle vaiheittain, kun kukaan miehistä ei halua vietellä häntä, vaikka hän on  aktiivisesti tyrkyllä. Vappu tajuaa olevansa näkymätön:

”Olin hiljainen nainen. Hän jolla ei ollut sanottavaa. Olin vaiennut ulkoisesti ja sisäisesti.” (s. 111)”

Ja hän jatkaa itsensä pohdintaa:

”En päässyt irti itseni miettimisestä, kysymyksestä miksi minusta oli tullut niin hiljainen ja estynyt aikuinen. Vaikka en tahtonut pahaa toisille, epävarmuuteni sai ihmiset kavahtamaan. Ihminen ei saanut olla hiljainen. Eikä väritön. Syntini oli sekoittua taustaan.” (s. 114)

Kirjaa avainsanaa käyttäen hän oli beigenvärinen ihminen.  

  

Kaikkiaan Onkeli on kirjoittanut osuvan kuvauksen yksinäistyvästä ihmisestä, joka rakentaa muureja ympärilleen ja elää mielikuvituselämää. Pikku hiljaa hän omaksuu yksinäisen identiteetin ja se alkaa määrittää häntä. Samalla hän katoaa ihmisten silmistä ja mielistä.