Eron herättämä yksinäisyys

Luin iäisyyden Anu Silfverbergin kirjaa Kung Po. Välillä tunsin lukevani tarinaa ilman loppua, joutuvani kirjan maailmassa aikalukkoon. Sivuja riitti, ja fonttikin oli kummallinen. Voiko tästä blogatakaan ytimekkäästi?

Kung Po on Silfverbergin esikoiskirja, eikä missään nimessä huono kirja. Tämä kirja ei vain päässyt ansaitsemaansa lukemisympäristöön arjessani. Se olisi vaatinut taustakseen kiireettömyyttä, hiljaisuutta, yksinoloa - vaikka keskustan kahvilassa tai autiolla majakkasaarella.

Teksti on filosofiointiin taipuvaista, analysoivaa, huomioiden luettelointia. Nelikymppisen pariskunnan Reiman ja Reetan vuosia kestäneen liiton päättyminen käynnistää molemmilla sisäänäpäinkäpertymisvaiheen, jossa aistit terävöityvät ja herkistyvät menneisyyden ja nykyisyyden havaintojen merkityksellistämiseen. Tulevaisuutta ei vielä oikein ole.

Ympärillä  kulkeva tarina on sivuseikka etenkin Reiman päänsisäisessä tuskankäsittelyssä.

Reima

Kun Reeta hylkää Reiman, näyttää Reimalle käyvän niin kuin yksinäisille eromiehille nyt vain tapaa käymään: alkuun he piinaavat exäänsä, juopottelevat, menettävät työnsä, katkeroituvat, yksinäistyvät ja lopulta erakoituvat ja unohtuvat.

Reima oli jo Reetan kanssa yhteen muuttettuaan hylännyt vanhat poikamiesaikaiset haihatteluun taipuvaiset kaverinsa. Sosiaalinen elämä siirtyi Reetan kaveripiiriin, jossa Reima kyllä osasi panna parastaan. Reetan rinnalla hän kuitenkin sai elämänvakauden ja rauhan panostaa melko menestyksekkäästikin omaan lehtimiesuraansa.

Ulkopuolisen silmin voisi luulla, että mikäli Reeta ja Reima olisivat pitkin yhteiselämäänsä keskustelleet edes puolesta niistä aiheista, joita he sitten eron jälkeen itsekseen niin tarkasti märehtivät, niin eron olisi voinut välttää tai ainakin suhdetta pitkittää. Mutta Reetan peruskaipuuseen tehdä elämässään uusia valintoja en osaisi kuvitella vanhan - tai tarinan myötä muuttuneen uudenkaan - Reiman vastaavan.
 
Reeta

Kirja kuljettaa mukanaan Reetan, Reiman versiota supistetumman, näkemyksen pariskunnan yhteiselosta ja erosta. Takakannessa kysytään, kumman näkemys todellisuudesta on oikea. Mielestäni kysymys on tyhmä, sillä molempien näkemykset ovat omat todellisuutensa ja totuutensa. Enemmän itseäni kummastutti se, kuinka myötätuntoni kallistui niinkin helposti Reetan puolelle. Ymmärsin täysin, miksi mitta Reimaa tuli täyteen.

Reetan perustelut erolle olivat selkeät ja vankat, eikä hän lähtenyt lätkimään hetken mielijohteesta.

Jättäjän lisätaakkana olivat syyllisyys, huoli toisen siipienkantokyvystä ja oman päätöksen perustelujen pitävyys ja todistusvoima. Jättäjän selviytymisvalmiudet ovat ainakin sen verran kunnossa, että irtiotto onnistuu. Nalli kalliolla saattaa joutua keräämään koko survivalpaletin nollasta sataan - kuten Reima.

Abdi ja Maiju

Laittomasti maassa oleskeleva turvapaikaton Abdi ja 18-vuotias irtolaisen oloinen Maiju muuttavat erinäisten episodien saattelemana asumaan vastaeronneen ja erakoitumisessaan hyvään vauhtiin päässeen Reiman luokse. Abdi on yhtä sulkeutunut ja mielensä vanki kuin Maiju on (näennäisen) avonainen ja vapaa.

Näiden kolmen eriparisen yksinäisen yhteiselämästä löytyy mielestäni kirjan heräteanti: kuinka usein päästämme näin likiluoksemme ja lähellemme muita kuin yhteiskunnallisella asteikolla hyväksyttyjä, odotuksiin vastaavia ja perinteisiä ihmissuhdetyyppejä.

Lukiessani mietinkin, onko olemassa sellaisia yhdessäasumisen ja -olemisen muotoja, joita emme ole koskaan tulleet ajatelleeksikaan siksi, että omassa asunnossa asuminen mielletään niin privaatiksi, rikkomattomaksi ja pyhäksi kotirauhaisaksi ja toisaalta talonkirjalliseksi ja rekisteröitäväksi tukiavaruudelliseksi toiminnaksi, ettei sen valtaa ymmärrä murtaa edes pahojen vaikeuksien vastaantullessa.
 
Kirjankin kimppakolmiosta syntyi jotakin osiensa summaa suurempaa, jopa yhteiskunnallisella tasolla vaikuttavaa. Sen verran voin raottaa makuuhuoneiden ovia että paljastan: näiden henkilöiden välillä ei ollut seksisuhdetta.

Yksinäisyys

Ensimmäisten lukujen aikana ajattelin, että "taas näitä cityihmisten ruikutustarinoita, joissa ihmisten suurin ongelma on se, ettei heillä ole muita ongelmia, kuin liikaa aikaa miettiä, mitä ongelmia heillä nyt olisikaan." Kun on tarpeeksi oman päänsä pyörteissä, niin varmasti kuka tahansa tuntee olonsa yksinäiseksi.

Mutta kun etenin, niin ymmärsin, että kirja kuvaakin tarkasti uskottavaa pohdintaprosessia ja tunnetulvintaa ihmisen mielessä, jossa hän itse, ajatuksineen ja tuntemuksineen on tietenkin maailmansa polttopisteessa ja keskiössä.

Kuinka oivallista Reimalta olikaan Abdia tarkkaillessaan havaita, ettei "kaikkien ovien sulkeminen välttämättä ole viisasta, mutta se voi olla ratkaisuista houkuttelevin. Ei pidä läheskään aina paikkansa, että taakseen jättämänsä löytää lopulta edestään. Sitä saattaa raahata perässään, raahata kuin valtavaa möhkälettä jonka ainoana ihmisenä näkee - eikä sellaista yksinäisyyttä ole toista."

Kirja päästi lukijansa syvään vain Reiman ja Reetan yksinäisyyteen, vaikka sekä Abdi että Maiju olivat yhtä lailla yksinäisiä kulkijoita vailla kiintopisteitä ja tavoitteita. Kirja oli kuitenkin jokaisen oma kehityskertomus: viimeisillä sivuilla niin Abdin, Maijun kuin Reimankin lopputilanne oli varmasti lähtötasoaan parempi. Mutta entäpä Reetan?
_____
Lopuksi haluan lisätä, että pidin tästä kirjasta, mutta en pitänyt sen lukemisesta. Ainutlaatuinen kokemus.